Norsunluurannikon johto vetoaa rauhan puolesta

Norsunluurannikon pääministeri Guillaume Soro kehottaa kansalaisia pysymään rauhallisina ex-presidentti Laurent Gbagbon pidätyksen jälkeen. Soro kannustaa Gbagbon kannattajia siirtymään nykyisen presidentin Alassane Ouattaran puolelle, jotta uusilta väkivaltaisuuksilta vältyttäisiin.

- Tämä on viimeinen vetoomus kaikille joukoille liittymään riveihimme -- emme halua aloittaa ajojahtia, Soro sanoi.

Norsunluurannikon YK-lähettiläs Youssoufou Bamba sanoo, että Gbagbo on elossa ja voi hyvin. Valtion television kuvissa Gbagbo vaikutti uupuneelta, mutta hänessä ei näkynyt vammoja.

Gbagbo pidätettiin iltapäivällä virka-asunnoltaan, missä hän oli piileskellyt maanalaisessa bunkkerissa viime viikosta lähtien.

Britannia: Gbagboa kohdeltava oikein

YK-lähettiläs Bamban mukaan Gbagbo joutuu oikeuteen vastaamaan teoistaan. Britannia vaatii, että Gbagbon tulee saada oikeudenmukainen oikeudenkäynti.

- Gbagbo on toiminut viime kuukausina kaikkia demokraattisia periaatteita vastaan -- kuitenkin häntä tulee kohdella kunnioittavasti ja oikeusprosessin tulee olla oikeudenmukainen ja järjestetty kunnolla Norsunluurannikolla, sanoi Britannian ulkoministeri William Hague.

Ranskan presidentinpalatsista kerrottiin, että presidentti Nicolas Sarkozy on puhunut tänään pitkään puhelimessa presidentti Ouattaran kanssa. Keskustelujen sisältöä ei kerrottu.

Norsunluurannikon väkivaltaisuudet saivat alkunsa, kun Gbagbo hävisi viime marraskuun presidentinvaalit Ouattaralle, mutta kieltäytyi luopumasta vallasta. Konfliktissa on kuollut yli tuhat ihmistä ja miljoona joutunut jättämään kotinsa.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat