Norrback suurlähettilääksi Osloon

Eurooppa-ministeri Ole Norrback (r.) siirtyy odotusten mukaisesti suurlähettilääksi Norjaan. Norrback aloittaa työt Oslossa Toukokuussa.

Norrbackin siirtyminen suurlähettilääksi ulkoasiainhallintoon on ollut selvillä jo pitkään. Tänään presidentti antoi asiasta määräyksen. Taannoin Norrback nimitettiin ulkoasianneuvoksen virkaan ulkoministeriöön. Oslo on ollut perinteisesti niitä asemapaikkoja, joihin aina silloin tällöin tulee suurlähettiläs varsinaisen karriäärin ulkopuolelta eli käytännössä politiikan puolelta.

Suomen nykyinen Oslon-suurlähettiläs Jorma Inki palaa ulkoministeriöön maaliskuun alusta. Hän aloittaa huhtikuussa Länsi-Balkanilla toimivan EU:n tarkkailumission päällikkönä. Tämä missio perustettiin vuonna 1991 valvomaan entisen Jugoslavian alueen konfliktien tulitaukosopimuksia ja seuraamaan poliittista, taloudellista ja turvallisuuspoliittista tilannetta tällä alueella. Missiota johtaa vuorollaan kukin EU:n puheenjohtajamaa. Pertti Sorsa jatkaa nykyiseen tapaan työministeriön kansliapäällikkönä. Tasavallan presidentti nimitti hänet uudelle, vuoden 2000 lopussa päättyvälle virkakaudelle. Toisena puhtaasti rutiiniluonteisena työministeriön asiana presidentti nimitti ministeriön pitkäaikaisen virkamiehen Matti Pukkion työministeriön johtajan virkaan.

Työministeriön hallitusneuvoksen virkanimitys sen sijaan oli kiemuraisempi. Tasavallan presidentti nimitti virkaan valtioneuvoston enemmistön kannan mukaisesti nykyisin neuvottelevan virkamiehen virassa olevan Raila Kangasperkon. Kokoomuksessa katsottiin kieroon Kangasperkon nimitystä. Kangasperko on ollut kuluvan hallituskauden neuvottelevan virkamiehen virassa työministeri Liisa Jaakonsaaren (sd.) lähimpänä avustajana. Kauppa- ja teollisuusministeriön teollisuusneuvoksen virkaan presidentti nimitti diplomi-insinööri Sirkka Vilkamon maaliskuun alusta.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat