Mainos

Norrback: Hallituksessa ongelmia EU-asioiden vastuunjaossa

Eurooppa-ministeri Ole Norrback (r.) myöntää, että hallituksessa on ongelmia EU-asioita koskevassa vastuunjaossa. Norrbackin mielestä jatkossakin kuitenkin tarvitaan EU-asioita koordinoiva henkilö.

Eurooppa-ministerin tarpeellisuudesta on keskusteltu aika ajoin. Eilen kokoomuksen europarlamentaarikko Kirsi Piha sanoi, että tällainen ministeri on tarpeeton eikä sellaista pidä nimittää seuraavaan hallitukseen.

Norrback totesi tänään, että EU-politiikan vastuunjaossa on ollut ongelmia koko ajan, lähinnä ulkoministeriön sisällä.
-Olen keskustellut siitä monta kertaa saadakseni pelisäännöt selvemmiksi, Norrback selvitti.
Epäselvä työnjako turhauttaa Norrbackin mukaan sekä häntä että virkamiehiä.
-Se ei ole johtanut konflikteihin. Minun pitkä kärsivällisyyteni on joskus auttanut, hän sanoi.

Norrback sanoi, että hänellä on aivan riittävästi tekemistä hallituksesta. Hän muistutti olevansa myös ulkomaankauppaministeri. Norrback ei usko, että Eurooppa-ministeri poistuu, koska myös tulevaisuudessa tulee olemaan EU-sihteeristö, josta jonkun täytyy kantaa poliittinen vastuu.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.