Norjan turvallisuuspoliisi: Ei vieläkään merkkejä Breivikin väittämistä yhteyksistä

Norjan turvallisuuspoliisin mukaan kaksoisiskun tehneellä Anders Behring Breivikillä ei näytä olevan yhteyksiä muihin terrorisoluihin Norjassa tai Britanniassa. Poliisi on jo aiemmin epäillyt Breivikin väitettä.

Suojelupoliisin päällikkö Janne Kristiansen kertoi Britannian yleisradioyhtiö BBC:lle, että mahdollisista yhteyksistä ei ole viime perjantaina alkaneissa laajoissa tutkimuksissa ilmennyt mitään todisteita.

Tällä viikolla on kerrottu Breivikin mahdollisista yhteyksistä Brittiläisen äärioikeistolaisen English Defence League:n kanssa.

Kristiansenin mukaan näitä väitteitä tutkitaan Norjan lisäksi myös Britannian tiedustelupalvelussa.

Samalla Kristiansen tyrmäsi Breivikin lakimiehen näkemyksen, että joukkosurmaaja olisi mielisairas.

– Olen toiminut itsekin puolustusasianajajana, ja minun mielestäni kyseessä on täysijärkinen ihminen, koska hän on pystynyt keskittymään tähän niin kauan ja toiminut niin johdonmukaisesti. Minullakin on ollut tällaisia päämiehiä, ja he ovat yleensä varsin normaaleja, mutta heidän ajattelunsa on vääristynyttä, Kristiansen sanoi.

– Tämä henkilö on lisäksi täydellisen paha.

(MTV3 - AFP - STT)

Lue myös:

    Uusimmat