Norjan poliisi: Nuorisoleirin surmista epäilty norjalainen

Norjan poliisi on pidättänyt miehen, jota epäillään joukkosurmasta työväenpuolueen nuorisoleirillä.

Tiedon on vahvistanut oikeusministeri Knut Storberget yöllä järjestetyssä lehdistötilaisuudessa. Oikeusministerin mukaan pidätetty on 32-vuotias syntyperäinen norjalainen, jolla epäillään olevan yhteys sekä Oslon keskustassa tapahtuneeseen pommi-iskuun että Utöyan saaren nuorisoleirin ammuskeluun.

Oslon poliisi kertoo tunnistaneensa miehen ja kuulustelee tätä. Norjan TV2:n saamien tietojen mukaan pidätetty mies kuuluu äärioikeistolaiseen ryhmään. Poliisin kerrotaan tehneen illalla etsinnän miehen kotiin Oslon länsiosassa.

Oslon poliisi ei kuitenkaan suostu kertomaan, oliko mies mukana ääriliikkeiden toiminnassa.

Poliisi kuitenkin kertoo, että Utöyan leirisaarelta on löydetty räjähtämättömiä räjähteitä. Poliisi on vahvistanut kuolonuhreja olevan ainakin 80, mutta uhrien määrän arvioidaan vielä nousevan.

Toistaiseksi poliisi on vaitonainen teon motiivista, mutta ei usko kansainväliseen terrorismiin.

(MTV3-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat