Norjan pääministeri pahoitteli uhrien määrän yliarviointia

Norjalaisia on kateissa enää 91. Viikonloppuna hallitus arvioi, että Aasian katastrofissa olisi kadonnut jopa yli tuhat norjalaista.

Hyökyaallot tekivät tuhojaan mm. Intiassa.

Norjan pääministeri Kjell Magne Bondevik on esittänyt pahoittelunsa siitä, että hallitus yliarvioi reilusti Aasian katastrofissa menehtyneiden norjalaisten määrän.

- Tarkoituksemme ei ollut tarpeettomasti huolestuttaa monia ihmisiä, Bondevik sanoi maan yleisradiolle NRK:lle.

Vielä viikonloppuna hallitus arvioi, että jopa yli 1 000 norjalaista saattaisi olla kuollut maanjäristyksessä. Tänään julkistettujen tietojen mukaan kateissa oli enää 91 ihmistä. 16 norjalaista on vahvistettu kuolleeksi.

Kateissa olevien määrä on pudonnut dramaattisesti viime päivinä. Alun perin kadonneiden listalla oli myös ihmisiä, jotka eivät ole käyneet Aasiassa.

Bondevik on jo luvannut, että Norjan viranomaisten toiminnasta tehdään kriisin jälkeen puolueeton selvitys.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat