Norjalaiskoneen etsinnät jatkuvat - maassa nähtiin "jotain oranssia"

Toissapäivänä kadonneen norjalaisen kuljetuskoneen etsinnät jatkuvat edelleen Pohjois-Ruotsissa. Kova tuuli ja lumisade vaikeuttivat mystisesti kadonneen koneen etsintöjä, ja hankaloittivat helikoptereiden yrityksiä päästä alueelle.

- Kebnekaisen molemmilla puolin on havaittu romua, sanoo Norjan puolustusministeri Espen Barth Eide.

Yhteys sotaharjoituksiin osallistuneeseen norjalaiseen Hercules-koneeseen menetettiin jo torstai-iltapäivänä, eikä koneesta ole saatu sen jälkeen signaaleja. Kone oli matkalla Norjan Evenesistä Kiirunan lentokentälle. Sen kyydissä oli viisi norjalaista, joiden kohtalosta ei ole tietoa.

Huonon näkyvyyden lisäksi etsintöjä vaikeutti myös Kebnekaisen ympäristön hankala maasto. Jyrkät kallioseinämät ja jäätikkö vaikeuttivat pääsyä alueelle, joka oli rajattu aluksi 2 kertaa 5 kilometrin kokoiseksi. Alueella on myös suuri lumivyöryjen vaara.

- Tämä on pahin mahdollinen paikka joutua tässä säässä, Per-Olov Wikberg tunturialueen turvallisuudesta vastaavasta Fjällsäkerhetsrådetista totesi.

Etsintäjoukot kasvavat

Vaikka olosuhteet alueella ovat äärimmäisen vaikeat, toiveita pidettiin vielä elossa.

- Jos ei ole loukkaantunut, on oikein pukeutunut, ja vettä on saatavilla, voisi alueella selvitä hengissä kenties jopa kymmenen päivää, Wikberg arvioi.

Pelastusviranomaisten mukaan etsintöjen ongelmana ei ole resurssien puute, vaan sää. Etsintöihin saatiin perjantaina lisää helikoptereita Norjasta, ja Iso-Britanniasta apuun oli määrä saapua myös Hawkeye-valvontakone.

Maassa pelastustoimiin osallistui tunturimaastoon erikoistuneita yksikköjä muun muassa moottorikelkoin ja suksin. Huono näkyvyys tuotti ongelmia myös maaetsinnöissä.

- Kun ei näe edes omaa kättä edessään, jää mikä tahansa löytämättä, Hans Stenmark Kiirunan pelastuspalvelusta kuvaili Kebnekaisen tuiskua, jonka ennustettiin jatkuvan koko päivän.

Kadonnut kone oli mukana kansainvälisessä Cold Response -sotaharjoituksessa, johon osallistuu yli 16 000 sotilasta 14 maasta. Myös Suomi on mukana.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat