Norjalainen huijaritutkija sai rajuja arvosteluja

Väärennetyt syöpätutkimustiedot ovat saattaneet vaarantaa syöpäpotilaiden hoitoa.

Riippumaton tarkastuskomissio arvosteli perjantaina jyrkästi norjalaistutkijaa, joka on myöntänyt vääristelleensä syöpätutkimuksensa sisältöä. Kritiikkiä sai myös Oslon yliopisto ja sairaalaa, jossa tutkija työskenteli.

Suusyöpään erikoistunut Jon Sudbö myönsi tammikuussa, että hän oli tekaissut tutkimustuloksia kolmeen tutkimukseensa. Hänen vääristeltyihin tietoihin perustuneita tutkimuksistaan on kerrottu muun muassa arvostetussa Lancet-julkaisussa.

Ruotsalaisen professorin Anders Ekbomin johtama komissio vaatii, että Sudbön tohtorinväitöskirja mitätöidään. Komission mukaan tekaistut tutkimustulokset ovat saattaneet vaarantaa syöpäpotilaiden hoitoa.

Selvityksen mukaan Sudbön tutkijatoverit eivät ole syyllistyneet tietojen väärentämiseen. Tarkastuksen yhteydessä tutkittiin myös useiden ulkomaisten tutkijoiden työtä, heidän joukossaan myös muutaman Norjassa työskennelleen suomalaisen tutkijan työtä.

Ekbom ei säästellyt sanojaan arvostelleen norjalaistutkijan asennoitumista.

-Hän olisi pystynyt myymään vaikka Eiffel-tornin, hän sanoi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat