Norja työväenpuolueen kannatus pohjalukemissa

Norjan politiikkaa takavuosina hallinneen työväenpuolueen kannatus on laskenut uusiin pohjalukemiin. Aftenposten-lehden julkaiseman kyselyn mukaan puoletta kannattaa enää 14,6 prosenttia äänestäjistä.

Puolueiden suosiotilastossa työväenpuolue on pudonnut neljännelle sijalle, eikä se edes ole enää suurin vasemmistopuolue - sosialistisen vasemmistopuoleen kannatus nousi kyselyssä hiukan 18,7 prosenttiin.

Kyselyn suuri voittaja oli Carl I. Hagenin johtama oikeistopopulistinen Edistyspuolue, jonka kannatus nousi helmikuusta 3,1 prosenttiyksikköä 24 prosenttiin. Puolue lunasti näin paikkansa Norjan suurimpana puolueena.

Myös toiseksi suurin puolue on oikeistolainen, hiukan kannatustaan menettänyt Höyre 21,6 prosentin kannatuksella.

Vasemmistopuolueiden yhteenlaskettu kannatus jää vain 33,3 prosenttiin, eli alle työväenpuolueen viiden vuoden takaisen vaalituloksen.

Työväenpuolueen alamäki on ollut vaikuttava. Vielä vuoden 1997 vaaleissa puolue sai 35,1 prosenttia äänistä, mutta viime vuonna enää 24,4 prosenttia. Tuo tulos oli puolueen heikoin sitten 1920-luvun ja johti porvarillisen hallituksen muodostamiseen.

Jälkikäteen tarkasteltuna tulos olikin kohtalaisen hyvä, ja työväenpuolue edelleen maan suurin puolue. Sen jälkeen kannatus on laskenut entisestään. Viime kuussa tehdyssä kyselyssä työväenpuoleen kannatus jäi ensimmäistä kertaa alle 20 prosentin. Perjantain kyselyn mukaan kannattajien lukumäärä on huvennut edelleen 3,7 prosenttiyksikköä.

Työväenpuolueen parlamenttiryhmän puheenjohtaja ja entinen pääministeri Jens Stoltenberg kuvaa kehitystä "dramaattiseksi".

-Toivon todella, että pohja on saavutettu, Stoltenberg sanoi ja ilmoitti aikovansa jatkaa taistelua vastoinkäymisistä huolimatta.

Aftenpostenin Opinion-yhtiöllä teettämään kyselyyn haastateltiin tuhatta norjalaista tämän viikon alkupuolella.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat