Norja pelkää talouden ylikuumenemista

Norjan hallitus pelkää maan talouden ylikuumenemista, jos työmarkkinajärjestöt ryhtyvät vaatimaan liian suuria palkankorotuksia. Hallitus hillitsee inflaatiopaineita mm. varovaisella uudistuspolitiikalla.

Norja rikastuu häkellyttävää vauhtia. Tuorein kauppa takaa maalle 100 miljardin kruunun tulot kaasuviennistä Italiaan seuraavan neljännesvuosisadan aikana. Kauppa edellyttää kuitenkin koko Länsieuroopan yhdistävää putkiverkostoa.

Norjan luonnonrikkaudet ovat saattaneet valtiontalouden huippukuntoon. Valtionvelka on kokonaisuudessaan maksettu - budjetin ylijäämä on tänä vuonna 65 miljardia kruunua.

Työttömyys on 3,5 prosenttia, ja käytännössä jokaiselle halukkaalle löytyy työpaikka.

Samalla kasvavat paineet julkisten menojen kasvattamisesta. Koulut valittavat rapistuvista rakennuksista, kuluneista oppikirjoista ja tietotekniikan puutteesta. Huonokuntoisissa sairaaloissa ja vanhainkodeissa on tungosta ja henkilöstökuluja säästetään.

Norjan luonnonrikkaudet lisäävät paineita myös työmarkkinoilla, kun palkansaajajärjestöt haluavat saada osansa. Norjan demarihallitus aikoo kuitenkin pitää pään kylmänä: julkisten menojen kasvattaminen vauhdittaisi inflaatiota, ja siihen ei ole nyt varaa.

Samalla hallitus kehottaa maltillisiin tuloratkaisuihin - linja, jota myös Norjan johtava taloustutkija kannattaa.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat