Norja maksaa palestiinalaisvirkamiesten palkat

Norjan apu palestiinalaisille on kiistanalaista, koska EU on määritellyt Hamas-liikkeen terrorismin tukijaksi.

Norjan hallitus on päättänyt maksaa palestiinalaisministerien palkkoja lähes 70 miljoonan kruunun eli 8,6 miljoonan euron edestä, ilmoittaa Norjan ulkoministeriö.

- Toivomme, että apumme lieventää sitä kriisiä, jonka keskellä palestiinalaiset elävät, sanoo ulkoministeri Jonas Gahr Störe.

Stören mielestä on tärkeää, että humanitaarisen avun lisäksi tuetaan myös palestiinalaishallinnon toimintaa.

Norjan apu on kiistanalaista, sillä Euroopan unioni on määritellyt palestiinalaisten hallitusta johtavan Hamas-liikkeen terrorismin tukijaksi.

Norja on nykyisin ainoa länsimaa, joka on tunnustanut Hamasin ja Fatahin yhteishallituksen. Siten Norja uhmaa länsimaiden boikottia, joka aloitettiin Hamasin voitettua vaalit viime vuonna.

Mutta myös tuo rintama on alkanut rakoilla. Yhdysvallat on ryhtynyt vastoin Israelin toiveita pitämään yhteyttä niihin palestiinalaisiin ministereihin, jotka eivät kuulu Hamasiin.

EU on myös ilmoittanut avustavansa erityisrahastoa, jonka sitoutumaton valtiovarainministeri Salam Fajjad on perustanut. Tarkoituksena on antaa länsimaille mahdollisuus avustaa palestiinalaisia ilmaisematta tukea Hamasille.

(MTV3-STT-NTB)

Lue myös:

    Uusimmat