Norja ja Arabiemiraatit ajautumassa kriisiin norjalaisnaisen raiskauksesta

Dubaissa raiskauksen vuoksi vankilaan tuomittu norjalainen nainen on astunut julkisuuteen varoittaakseen muita länsimaisia naisia Arabiemiirikuntien tiukasta lainsäädännöstä.

Marte Dalelv, 24, joutui oman kertomuksensa mukaan työkaverinsa raiskaamaksi työtapaamisessa viime maaliskuussa dubailaisessa hotellissa. Kun Dalelv ilmoitti raiskauksesta hotellin henkilökunnalle ja edelleen poliisille, käynnistyi tapahtumaketju, jonka tuloksena nainen itse saattaa joutua vankilaan 16 kuukaudeksi.

Dalelv pidätettiin ja hän pääsi vapaaksi vasta neljä päivää myöhemmin norjalaisdiplomaattien avustuksella. Hän sai kuitenkin 16 kuukauden tuomion avioliiton ulkopuolisesta seksistä ja alkoholin juomisesta.

Hän valitti tuomiosta heti ja odottaa nyt uutta oikeuskäsittelyä Norjan merimieskirkon suojissa Dubaissa. Oikeuden on määrä käsitellä asiaa syyskuun alussa.

– Olen erittäin hermostunut ja jännittynyt. Otan päivän kerrallaan, hän kertoi uutistoimisto AFP:lle.

Dalelv ei kritisoi Arabiemiirikuntien lakeja.

– Heillä on heidän oma laillinen järjestelmänsä. Haluan kuitenkin reilun kohtelun.

Dalelvin mukaan Norja on suostunut maksamaan hänen asianajokulunsa sen jälkeen kun itse oli maksanut jo 7 000 euroa oikeusavusta.

Norjan ulkoministeri yritti selvittää

Norjan ulkoministeri Espen Barth Eide yritti tavoittaa eilen kollegansa Arabiemiraattikunnista, onnistumatta. Maassa vietetään nyt ramadania, lisäksi perjantai on tärkeä rukouspäivä islamilaisille.

– On hyvin outoa, että raiskauksesta ilmoittava henkilö on tuomittu teoista, jotka meidän maanosassamme eivät ole rikos, Norjan ulkoministeri kommentoi norjalaisille NTB-uutistoimistolle.

Ulkoministerin poliittisen neuvonantajan Kathrine Raadimin mukaan Norja ei vedä suurlähettilästään pois Arabiemiirikunnista.

– Se pahentaisi vain Dalelvin tilannetta. Mielestäni on parempi, että Norja on paikalla Dubaissa, hän kertoi NTB:lle.

Norjassa oppositio on vaatinut hallitukselta tiukempia toimia asian selvittämiseksi ja Dalelvin auttamiseksi.

(MTV3 - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat