Norja huolissaan meren radioaktiivisuudesta

Norjalaiset tutkijat ovat löytäneet radioaktiivista teknetium-99 -ainetta mereneläimistä ja levistä Norjan rannikolla. Esiintymiä on ollut Oslon vuonosta aina Tromsöhön Pohjois-Norjaan saakka ulottuvalla alueella. Tutkijoiden mukaan radioaktiivinen aine on peräisin Britannian Sellafieldin ydinjätteen jälleenkäsittelylaitoksesta.

Norjan ympäristöministeri Guro Fjellanger haluaa, että Pohjoismaat esittävät päästöjen vuoksi yhteisen vastalauseen brittiviranomaisille. Kysymys otetaan todennäköisesti esille Pohjoismaiden neuvoston ympäristökokouksessa, joka alkaa torstaina Göteborgissa.

Norja on protestoinut päästöjä vastaan jo vuonna 1994, mutta brittiläiset viranomaiset vakuuttivat tuolloin, ettei heidän toimistaan koidu mitään seuraamuksia naapurivaltioille.

Norjalaiset tutkijat onnistuivat kuitenkin viime vuoden joulukuussa osoittamaan, että Oslon vuonon levissä ja ravuissa on radioaktiivisuutta. Teknetiumia virtaa mereen Sellafieldistä, josta se ajautuu pohjoiseen Irlannin merta pitkin Skotlannin pohjoisosaan. Täältä aine jatkaa matkaansa Pohjanmeren yli aina Tanskan salmille asti.

Korkein radioaktiivisuuspitoisuus, 270 becquerelliä per kilo, on mitattu Norjan rannikolla eräästä hummerista. EU:ssa vaaralliseksi arvioidun radioaktiivisuuden raja on 1250 becquerelliä per kilo ydinvoimalaonnettomuuksien jälkeen.

Tutkijat uskovat, että teknetium-99 tulee lisääntymään voimakkaasti Norjan vesissä tulevina vuosina. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan mitään syytä kieltää kuluttajia syömästä mereneläviä.

Tutkija Torlof Bertelsen Norjan säteilyturvakeskuksesta sanoo, että teknetiumin pitoisuudet ovat eläimissä erittäin vähäisiä.
-Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että terveysriski on olematon.

Bertelsenin mukaan cesium, jota on vielä luonnossa Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jäljiltä, tuottaa enemmän säteilyä kuin Norjan rannikon mittauksissa löydetty teknetium.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat