Nordean välittämät palkat saattavat viivästyä

Nordean tietoliikenneyhteyksissä oli tänään katkos, jonka vuoksi ennen viikonloppua maksettaviksi tarkoitetut palkat saattavat viipyä viikonlopun yli.

Yhdessä Nordean yhteysverkoista oli vikaa suurimman osan päivästä, jonka vuoksi viikonlopuksi tarkoitetut maksut eivät tulleet perille. Tilannetta helpotti se, että yritykset saattoivat toimittaa maksueriä Nordealle esimerkiksi TeliaSoneran yritysverkon kautta.

Nordean maksuliikenteestä vastaava johtaja Ossi Leikola kertoo, että suurin osa Nordean kautta maksettavista palkoista ehtii kuitenkin tileille normaalisti.

- Olemme selvittäneet tilannetta, ja kaikkien isojen palkanmaksajien maksut olivat saapuneet meille jo ennen tätä päivää. Viivästyksiä saattaa tulla muutaman pienemmän yrityksen kohdalla, jotka olivat lähettäneet palkkatiedostojaan meille vasta tämän päivän aikana, Leikola sanoo.

Leikolan mukaan Nordean palkkojen välityksessä varauduttiin tänään tekemään pitkään ylitöitä haittojen minimoimiseksi.

Käytännössä ongelmasta saattavat joutua kärsimään vain ne palkansaajat, joiden oma pankkitili on muualla kuin Nordeassa. Heidän palkkansa saattaa viivästyä maanantaihin, mutta Nordeassa oleville tileille palkat ehditään siirtää vielä huomisen aikana.

Leikola korostaa , että toisin kuin aiemmin kerrottiin, ongelma ei ollut Elisan yritysverkossa, vaan Nordean tietojärjestelmässä. Ongelman ajoitus oli hänen mukaansa erittäin huono, koska monet yritykset maksavat palkkansa kuukauden puolivälissä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat