Nordean palvelut toimivat, OP edelleen hyökkäysten kohteena

Palvelunestohyökkäys Osuuspankkia vastaan jatkuu edelleen. OP rajaa ulkomailta tulevia yhteydenottoja verkkopalveluihinsa, mutta avaa puhelinpalvelunsa ulkomailla olevien asiakkaiden palvelemiseksi.

Kotimaassa OP:n verkkopankki- ja korttipalvelut toimivat normaalisti.  

– Tilanne on ollut yön aikana ja tänään ennallaan. Torjuntatyö jatkuu, kertoi johtaja Silja Nikkanen OP:n viestinnästä.

OP:n puhelinpalvelu toimii normaalisti vain arkisin, mutta se avataan nyt poikkeuksellisesti myös viikonloppuna. Päivystys toimii numerossa +358102529625 kello 12-21 Suomen aikaa.  

– Kortit toimivat pääsääntöisesti kyllä ulkomaillakin, Nikkanen sanoi.

Myös verkkopankkiin voi sinnikkäällä yrittämisellä päästä ulkomailta. Toinen vaihtoehto on käyttää vpn-palvelua, jolloin yhteydenotto voidaan saada näyttämään siltä, kuin se tulisi Suomesta.

Nordean verkkopankin ongelmat näyttävät sitä vastoin olevan ohi. Nordea joutui eilen palvelunestohyökkäyksen kohteeksi, mutta tilanne normalisoitui illan aikana, kerrotaan pankin viestinnästä.

Toisin kuin Osuuspankki, Nordea ei ole joutunut rajoittamaan ulkomailta tulevaa verkkoliikennettä palvelunestohyökkäyksen takia. Tilannetta seurataan, koska se voi muuttua nopeasti, kertoi tiedottaja Marko Mettenranta.

Asiakaspalautetta on kertynyt runsaasti molemmille pankeille.

– Osa on ollut huolissaan, mutta siihen ei ole syytä. Varat ja rahat ovat turvassa, Mettenranta sanoi.   

Sekä OP että Nordea ovat tehneet rikosilmoitukset palvelunestohyökkäyksistä.   

– Pankki ei voi rikollisten toimintaa estää, mutta tekee kaikkensa pitääkseen palvelut käytössä, Mettenranta vakuutti.  

Lue myös:

    Uusimmat