Nordean analyysi: Kreikan lainojen sisältöihin muutoksia

Syrizan vaalivoitto oli odotettu, mutta vasemmistopuolueen yksin muodostama hallitus heiluttaisi markkinoita, arvioi Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich. Yksinkertainen enemmistö hankaloittaisi Kreikan lainaneuvotteluita.   

Hän pitää todennäköisenä, että Kreikan laina-aikoja tai korkoja neuvotellaan uudestaan. Euromaat ovat vihjanneet suostuvansa uudelleenjärjestelyihin. Myös Suomi on viime päivinä kertonut olevansa valmis uudelleenjärjestelyihin.  

– Jos Syriza saa enemmistön, sen neuvotteluasema troikan kanssa vahvistuu, von Gerich sanoo.  
Jos Syriza joutuu muodostamaan hallituksen pienen apupuolueen kanssa, suurimman puolueen on helpompi vetäytyä vaalilupauksistaan vedoten yhteistyöhön, von Gerich pyörittelee.  

– Jos Syriza kieltäytyy rakenneuudistuksista tai ei toteuta aiemmin sovittuja uudistuksia, silloin tilanne menee vaikeaksi.  

Kreikkalaiset nostivat varojaan pankeista jo ennen vaaleja. Jos talletuspako kiihtyy, seuraukset ovat mielenkiintoisia nähdä. Von Gerich jättää mahdollisuuden myös Kreikan euroerolle.  

– Jos Syriza ei maksaisi korkoja Euroopan keskuspankin omistamille Kreikan valtionlainoille, se voisi johtaa likviditeettihanojen kiinnilaittamiseen ja lopulta jopa eroon eurosta.  

Lue myös:

    Uusimmat