Nordealaisten lakko laajeni

Rahoituskonserni Nordean pankkitoimihenkilöiden lakko laajenee.

Nordean pankkikonttorit Helsingissä, Turussa ja Kuopiossa torstaina sulkenut lakko jatkuu tästä päivästä lähtien myös Espoossa, Vantaalla, Kauniaisissa, Kirkkonummella, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa ja Vaasassa.

Mukana on nyt myös useita pienempien paikkakuntien konttoreita. Turun ympäristössä lakossa ovat myös Kaarinan, Liedon, Naantalin, Raision ja Paraisten konttorit. Myös Siilinjärven, Laukaan, Haukiputaan ja Kempeleen konttorit ovat työtaistelun piirissä.

Nordean henkilöstöyhdistyksen hallitus päätti aamupäivällä julistaa pankin myös koko maan kattavaan ylityökieltoon. Toimien tarkoituksena on painostaa Nordeaa neuvottelemaan vahinkovakuutusten myyntiä koskevista korvauksista pankkitoimihenkilöille. Toimihenkilöt katsovat syksyllä pankeissa aloitetun vahinkovakuutusten myynnin ja neuvonnan lisänneen kohtuuttomasti töitä ja vastuuta.

Lakon laajentaminen lähes kaksinkertaisti työtaistelun piirissä tähän saakka olleiden noin 1300 toimihenkilön määrän noin 2500:een.

Neuvotteluja yritetään huomiseen mennessä

Osapuolet pyrkivät vielä illan aikana selvittämään, voidaanko neuvotteluja kiistan ratkaisemiseksi jatkaa.

STTK:laisen Ammattiliitto Suoran hallitus kokoontuu huomenna pohtimaan tilannetta. Ellei neuvotteluissa saavuteta tyydyttävää etenemistä, pohdittavana on liiton erityisalojen tukitoimet.

Suoran edustajat kokoontuivat tänään puoliltapäivin ja iltapäivällä pohtimaan mahdollisten uusien tukitoimien aloittamista.

Nordea ja sen toimihenkilöt eivät ole torstain jälkeen neuvotelleet kiistan ratkaisemisesta. Viikonlopun aikana käytiin keskusjärjestötasolla epävirallisia tunnusteluja kiistan selvittämiseksi Palvelutyönantajien ja Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n välillä. Myös Suoran ja Pankkialan työnantajajärjestön edustajat olivat mukana. Niissä ei kuitenkaan saatu aikaan etenemistä neuvottelujen aloittamiseksi.

STTK:n työvaliokunta vaati tänään Nordean johtoa palaamaan nopeasti neuvottelupöytään. STTK on torjunut Palvelutyönantajien toimitusjohtajan Arto Ojalan vaatimuksen puuttua jäsenliittonsa toimiin.

Työnantaja: Lakon laajennus vaikeuttaa sovun löytymistä

Työnantajapuolella on korostettu lakon olevan laiton, minkä lisäksi sen laajentamisen todettiin vaikeuttavan entisestään ratkaisun saavuttamista.

Nordean varatoimitusjohtaja Kari Jordan on tänään ilmoittanut, että ratkaisua nykyiseen tilanteeseen ei voi syntyä ennen kuin konttorit on avattu ja "asiakkaiden tahallinen kiusaaminen" lopetettu.

Jordanin mukaan haittaa aiheuttaa se, että lakkoa laajennettiin juuri niille naapuripaikkakunnille, joilla on pyritty auttamaan viime viikolla pahiten lakosta kärsineitä Nordean asiakkaita. -Näin etenkin eläkeläiset ja muutkin asiakkaat, joille on hyvin tarpeellista asioida konttoreissa, joutuvat tukaliin tilanteisiin, kun he eivät saa rahojaan pankista ulos, Jordan sanoo tiedotteessaan.

Työnantajapuolella lakkoa pidetään osoituksena täydellisestä piittaamattomuudesta yhteiskunnan pelisääntöjä kohtaan. Myös Pankkialan työnantajaliiton johtajan Jyrki Kiviharjun mukaan Suoran tulisi pikaisesti palauttaa työrauha, jotta edellytykset kiistan ratkaisemiselle syntyisivät. -Laittoman työtaistelun laajentaminen osoittaa Suoralta täydellistä harkintakyvyn puutetta sekä välinpitämättömyyttä asiakkaista, yhteiskunnan toimivuudesta ja työmarkkinoiden pelisäännöistä, Kiviharju pahoittelee.

Työnantajaleirissä Suoraa syytetään kohtuuttoman herkästä painostustoimien käytöstä ja muistutetaan Suoran tai sen paikallisyhdistysten saaneen neljän viime vuoden aikana 19 kertaa sakot laittomista työtaistelutoimista. Uusi lakko on työtuomioistuimen käsiteltävänä huomenna.

Nordeassa pidetään kohtuuttomana toimihenkilöiden vaatimaa noin 250 euron (1 500 mk) palkankorotusta, sillä sen lasketaan nostavan kuukausipalkkoja yli 10 prosenttia.

(MTV3-STT)

(Huomenta Suomi 04.02.2002)

Lue myös:

    Uusimmat