Nordea USA:n velkakatto-ongelmasta: Katastrofi uhkaa

Yhdysvalloissa senaatti ja edustajainhuone ovat kokoontumassa ylimääräisiin istuntoihin maan velkakatto-ongelman ratkaisemiseksi. Kongressin pitäisi sopia velkakaton nostamisesta ennen torstaita, jolloin valtion luottoraja tulee täyteen.

Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju luottaa, että Yhdysvallat tulee järkiinsä ja nostaa velkakattoaan, sillä muuten sekä Yhdysvallat ja muu maailma syöksyisivät talousromahdukseen.

-Tästä tulee katastrofi jollei sopua synny, mutta uskon että sopu vielä syntyy. Yhdysvallat tietää miten keskeisessä asemassa dollari on kansainvälisessä rahoitusmaailmassa ja kuinka merkittävä talous Yhdysvallat on maailmanlaajuisesti.

Yhdysvallat on maailman suurin talous. Sen velka on huikeat 16 700 000 000 000 dollaria. Kangasharju kertoo, ettei torstain 17.10 määräaika velkakaton nostolle vielä suoraan merkitse muuta kuin, että velkakatto tulee silloin teknisesti vastaan.

-Marraskuun alussa alkaisivat vaikeudet sillä silloin erääntyy jo velkoja ja korkoja ja toisaalta valtion pitäisi maksaa palkat työntekijöilleen sekä sosiaalimaksuja ja -etuja. Ne jäisivät maksamatta.

Marraskuun puoliväli on Kangasharjun mukaan todellinen takaraja.

-Jos velkakatosta ei ole tuolloin sopua, Yhdysvaltain luottoluokitus laskee, korot nousevat, dollari joutuu syöksykierteeseen ja valtion velkapaperit menettävät arvonsa. Tämä johtaa maailmanlaajuiseen luottolamaan, sillä Yhdysvaltain velkapapereita käytetään vakuuksina pankkien välisessä liikenteessä.

Yhdysvaltain velasta yli puolet on ulkomailta. Suurin niistä on Kiina, joka menettäisi valtavia summia. Eurooppa joutuisi sekin nykyisten vaikeiden aikojen lisäksi luottolamaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat