Nordea luopuu Contantin enemmistöosakkuudesta

Nordea myy enemmistön perintäyhtiö Contantista pääomasijoitusyhtiö Sponsor Capitalille. Kaikki Contantin 250 työntekijää pysyvät yhtiön palveluksessa. Pankki kirjaa kaupasta noin 22,3 miljoonan euron myyntivoiton. Nordea jää Contantiin omistajaksi kolmanneksen osuudella.

-Kauppa on vahva osoitus siitä, että haluamme keskittyä ydinliiketoimintoihimme: finanssipalveluiden myyntiin, sanoo varatoimitusjohtaja Kari Jordan Nordea Pankista.

Sponsor Capitalin tavoitteena on kasvattaa Contantia yritysostoin.

-Perintäliiketoiminnan kansainvälistyminen tukee Contantin tavoitetta kehittyä alan merkittäväksi toimijaksi koko Itämeren alueella, sanoo johtaja Kaj Hägglund Sponsor Capitalista.

Contantin tavoitteena on listautua pörssiin 4-5 vuoden aikana.

Viime vuonna Contant keräsi lähes 18 miljoonan euron liikevaihdon. Suomessa suurimmän perintätoimiston Intrum Justitian liikevaihto viime vuonna oli noin 20 miljoonaa euroa.

Sponsor Capital on johdon omistama pääomasijoitusyhtiö, joka on sijoittanut mm. Saunateciin ja Indoor Groupiin. Yhtiö on listannut pörssiin Telesten ja Exelin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat