Nord Stream rakentaa uusia kaasuputkia Itämerelle

Kaasuputkiyhtiö Nord Stream saattaa kaksinkertaistaa Itämeren kaasuputkien kuljetuskapasiteetin 110 miljardiin kuutiometriin vuodessa. Yhtiö aloitti maanantaina uusien maakaasuputkien ympäristövaikutusten arviointimenettelyn.

Yleisötilaisuudet järjestetään viidellä paikkakunnalla huhtikuun aikana, kertoi Nord Stream. Varsinaiset päätökset putkien rakentamisesta tehdään yhtiön mukaan arviointimenettelyn päätyttyä.

Yva-prosessi kestää noin kaksi vuotta. Hanketta kehittämään saatetaan tiedotteen mukaan perustaa uusi yhtiö.

Selvityksen kohteena on kahden uuden kaasuputken rakentaminen. Kumpikin putki olisi kapasiteetiltaan 27,5 miljardia kuutiometriä eli ne olisivat yhtä suuria kuin jo käytössä olevat kaksi putkilinjaa. Ne otettiin käyttöön marraskuussa 2011 ja lokakuussa 2012.

(MTV3 – STT)

Lue myös:

    Uusimmat