Nokkakolari Pälkäneellä – neljä loukkaantui

Neljä ihmistä on loukkaantunut Pirkanmaan Pälkäneellä sattuneessa nokkakolarissa, kertoo pelastuslaitos.

Kaikki on toimitettu hoitoon Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan, ja ainakin yhden loukkaantuneen vammat ovat vakavia. Pelastuslaitoksen arvion mukaan kaikki loukkaantuneet ovat aikuisia.  

Kolari sattui hieman kello yhdentoista jälkeen Valkeakoskentiellä Harhalan seudulla. Yksin henkilöautollaan liikkeellä ollut, Valkeakosken suunnasta tullut kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan ja paiskautui vasten Pälkäneen suunnasta tulleen maastoauton keulaa. Maastoautossa oli kolme henkilöä.

Ajokeli oli onnettomuushetkellä erittäin huono räntäsateen, tuulen ja jäisen tienpinnan takia. Tie oli onnettomuuspaikalla aluksi kokonaan poikki, mutta puoliltapäivin pelastuslaitos alkoi ohjata liikennettä kulkemaan toista kaistaa kolarikohdan ohi.  

Lue myös:

    Uusimmat