Nokian vesikriisistä rikosepäilyjä

Poliisi epäilee kahden Nokian vesilaitoksen virkamiehen syyllistyneen rikokseen. Poliisi epäilee vesilaitoksen johtajan ja toisen esimiesasemassa olevan virkamiehen syyllistyneen tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen, mistä voi seurata sakkoja tai varoitus. Asia liittyy Nokian vesikriisiin.

Tutkintaa johtavan Hannu Kallioniemen mukaan poliisi tutkii muun muassa sitä, että olisiko esimiesten pitänyt tietää, että laiton yhdysputki on ollut paikoillaan jo 20 vuotta.

Poliisin mukaan miehiä ei epäillä tahallisesta rikoksesta, vaan ennemmin huolimattomuudesta.

Virkamiesten lisäksi poliisi epäilee myös jätevesihanan vahingossa avannutta työntekijää rikoksesta. Työntekijää epäillään törkeästä yleisvaaran tuottamuksesta.

Asiasta kertoi sanomalehti Aamulehti verkkosivuillaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat