Nokian vesiepidemian takaa löytyi kuusi taudinaiheuttajaa

Vesikriisin Nokialla aiheuttaneesta juomavedestä löytyi kuusi taudinaiheuttajaa. Pahimmat sairastuttajat olivat kampylobakteeri, norovirus ja giardia-alkueläin.

Kriisistä on valmistunut raportti, joka valottaa viime marraskuussa alkaneen epidemian kulkua. Raportin mukaan vedestä ja potilailta löytyi kolmen pääasiallisen taudinaiheuttajan lisäksi myös salmonellabakteeria, rotavirusta ja clostridium difficile -suolistobakteeria.

Yleisimmät oireet olivat ripuli, oksentelu, vatsakipu ja kuume. Useimmat sairastuivat marraskuun viimeisenä perjantaina ja seuraavana päivänä.

Raportti annettiin maanantaina Elintarviketurvallisuusvirastolle ja Kansanterveyslaitokselle. Sen tekijöihin kuului edustajia Nokian kaupungista, alueen ympäristöterveydenhuollosta ja lääninhallituksesta.

Kriisissä sairastui yli 8000 ihmistä. Epidemia syntyi, kun juomaveteen pääsi yli 400 kuutiota puhdistettua jätevettä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat