Nokian veden pilaantuminen työntekijän vahinko

Nokian veden pilaantuminen johtuu poliisin mukaan jätevesipuhdistamon työntekijän epähuomiossa tekemästä virheestä.

Tampereen poliisin mukaan jätevesipuhdistamon työntekijä on epähuomiossa avannut väärän venttiilin auki sillä seurauksella, että niin sanottu tekninen vesi on päässyt käyttövesijärjestelmään.

Poliisi tutkii asiaa tuottamuksellisena rikoksena eikä tutkinnassa ole tullut viitteitä tahallisesta teosta.

Venttiili on aukaistu keskiviikkona 28.11 puolenpäivän maissa ja venttiilin aukiolo huomattiin perjantaina 30.11 puolenpäivän aikoihin, jolloin venttiili on suljettu.

Teknisen veden pumpun automatiikka ei ole käytössä kuin päivisin, joten jätevettä ei ole kulkeutunut vesijohtoveteen yöaikaan.

Keskiviikkona on puhdistamolla tehty huoltotöitä, joiden yhteydessä erehdys on tapahtunut.

Yhdysputken, mikä on mahdollistanut teknisen veden sekoittumisen käyttövesijärjestelmään, epäillään olevan laiton.

Poliisi selvittää venttiilin aukaisemiseen liittyviä yksityiskohtia, mutta myös muun muassa putken asennukseen liittyviä asioita ja vastuukysymyksiä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat