Nokian veden käyttökielto puretaan - lapsia yhä sairaalassa

Nokian vesikriisi sai alkunsa työntekijän erehdyksestä. Veden käyttökielto puretaan aamusta alkaen. Sisäministeriön mukaan hätätekstiviestit eivät olisi auttaneet turman tiedottamisessa. Useita, myös lapsia, on yhä sairaalahoidossa. Vanhemmat ovat raivoissaan.

Nokian vesijohtoveden käyttökielto puretaan huomenna aamulla kello 8 alkaen. Vettä voi käyttää peseytymiseen ja astioiden pesuun.

Juotavaksi ja ruuanlaittoon käytettävä vesi kehotetaan edelleen keittämään 5 minuutin ajan koko kaupungin alueella lukuunottamatta Siuroa, Linnavuorta, Kuljua ja Taivalkuntaa.

Jätevesivuodon syyksi on paljastunut inhimillinen erehdys. Tampereen poliisin mukaan jätevesipuhdistamon työntekijä on epähuomiossa avannut väärän venttiilin auki sillä seurauksella, että niin sanottu tekninen vesi on päässyt käyttövesijärjestelmään. Puhtaan veden joukkoon päässyt jätevesi saastutti pääosan Nokian vesijohtoverkostosta.

Saastunut vesi on aiheuttanut vatsataudin tuhansille nokialaisille. Useita lapsiakin on yhä sairaalahoidossa, heistä kuvissa kaksi.

Vanhemmat kertoivat itku kurkussa olevansa voimattoman raivon vallassa. Viha kohdistuu etenkin Nokian kaupungin tiedotukseen.

- Tunnen vihaa, tämä on kohtuutonta kärsimystä lapsille, MTV:n uutisten Tampereen yliopistollisessa sairaalassa haastattelema äiti kertoi. Haastattelu päättyi kyyneliin oma sairas lapsi sylissä.

Myös toinen äiti itki kertoessaan, miltä tuntuu kuunnella ripuloivien ja oksentelevien lasten itkua osastolla.

Likaventtiili auki 2 vuorokautta

Poliisi tutkii asiaa tuottamuksellisena rikoksena eikä tutkinnassa ole tullut viitteitä tahallisesta teosta. Venttiili on aukaistu keskiviikkona 28.11 puolenpäivän maissa ja venttiilin aukiolo huomattiin perjantaina 30.11 puolenpäivän aikoihin, jolloin venttiili on suljettu.

Teknisen veden pumpun automatiikka ei ole käytössä kuin päivisin, joten jätevettä ei ole kulkeutunut vesijohtoveteen yöaikaan. Keskiviikkona on puhdistamolla tehty huoltotöitä, joiden yhteydessä erehdys on tapahtunut. Yhdysputken, mikä on mahdollistanut teknisen veden sekoittumisen käyttövesijärjestelmään, epäillään olevan laiton.

Poliisi selvittää venttiilin aukaisemiseen liittyviä yksityiskohtia, mutta myös muun muassa putken asennukseen liittyviä asioita ja vastuukysymyksiä.

Vedessä saattaa olla taudinaiheuttajia

Vaikka pahimmat pelot ovat hälvenneet ja veden käyttökielto perutaan, vesijohtovedessä saattaa olla edelleen taudinaiheuttajia. Vesinäytteiden mukaan vedessä on kampylobakteereja, norovirusta ja adenovirusta. Ne aiheuttavat ripulin ja flunssan tyyppisiä oireita.

Hepatiitti A:ta tai suolistossa eläviä alkueläimiä vedestä ei ole löytynyt. Kaikki tutkimustulokset eivät ole vielä valmistuneet.

Tuoreimmat tutkimustulokset ovat lähes viikko sitten otetuista näytteistä, sillä mikrobiologiset tutkimukset vievät aikaa.

Taudinaiheuttajia on epidemian ajan taltutettu lisäämällä klooria veteen. Annokset ovat olleet jopa kymmenkertaisia normaaliin verrattuna. Klooraus on ilmeisesti tehonnut, sillä pikatestien mukaan suolistobakteerien määrä on vähentynyt lähes olemattomiin. Vesijohtoverkoston tehopuhdistus jatkuu lähipäivinä.

Sairastuneiden pysyttävä pois yleisistä pesutiloista

Sairastuneet eivät Kansanterveyslaitoksen mukaan saa käydä peseytymässä yleisissä tiloissa.

Terveet kaupunkilaiset voivat sen sijaan käydä tänään, viikonvaihteessa ja maanantaina Alisniemessä saunassa ja pesulla. Tilat ovat auki kello 13:sta pitkälle iltaan. Alisenjärvellä oleva pesupaikka löytyy osoitteesta Porintie 788.

Löylyhuoneena on niin sanottu uimapukusauna, mutta pesutilat ovat erikseen miehille ja naisille.Vesi tulee omasta porakaivosta, ja se on kaksi viikkoa sitten tehdyn tutkimuksen mukaan hyvälaatuista talousvettä.

Myös Nokian Urheilijoiden maja on avoinna kaikille nokialaisille saunomisen ja peseytymisen merkeissä. Myös majalla on oma porakaivo, jossa on testattu ja käyttökelpoinen vesi. Saunominen on ilmaista.

Kylpylä sai luvan avata ovensa

Nokialla katkesi vesiputki 5.12. ja vesi värjäytyi.

Nokian kaupungin vesiongelmat hellittivät tänään jo sen verran, että Edenin kylpylä sai luvan avata ovensa asiakkaille. Restelin Rantasipi-ketjuun kuuluva kylpylä suljettiin toissapäivänä, kun veden käyttö kaupungissa kiellettiin kokonaan.

Restelin hotellitoiminnasta vastaavan toimialajohtajan Jari Laineen mukaan kylpylän altailla on oma vesijärjestelmä, jonka vesi on mittauksien mukaan pysynyt puhtaana. Hanoista sen sijaan tulee samaa vettä kuin muuallakin Nokialla, mutta Edenin ravintoloita pystytään pyörittämään muualta tuodun veden turvin.

Asiakkaille on tarjottu tämän viikonlopun kylpylälomien tilalle lomaa ketjun muissa kylpylöissä tai mahdollisuutta tulla Edeniin myöhemmin.Laineen mukaan kaikki halukkaat mahtuivat muihin kylpylöihin.

Ministeriö: Nokian vesiepidemia mittava koko Euroopassa

Nokialaiset vedenhaussa 5.12.2007

Nokian vesiepidemia on huomattavan mittava koko Euroopassa, arvioidaan sosiaali- ja terveysministeriössä.

Ylitarkastaja Jari Keinänen sanoo, että vesiepidemioiden välttämiseksi tulisi vastedes kiinnittää enemmän huomiota vesilaitoksien riskien arvioimiseen.

Ministeriö pyytää lähiaikoina kunnilta selvitystä, onko niiden vesilaitoksissa samanlaisia teknisiä ratkaisuja kuin Nokialla. Ohjekirje asiasta valmistunee ensi viikolla.

Nokian koulut ja päiväkodit ovat olleet tänään kiinni vesiongelmien vuoksi. Maanantaina niissä on tarkoitus palata normaaliin arkeen.

Putkiston huuhtelu alkaa tänään ja veden klooraus jatkunee vielä viikkoja.

"Hätätekstiviestit eivät olisi auttaneet"

Valmiusjohtaja Janne Koivukoski sisäministeriöstä ei usko, että viranomaisten hätätekstiviestistä olisi ollut hyötyä Nokian vesikatastrofin tiedottamisessa.

Koivukosken mukaan esimerkiksi viranomaistiedotus Ylen radiokanavien tai teksti-tv:n kautta olisi ollut paljon tehokkaampaa. Ministeriön hätätekstiviestihanke laitettiin jäihin viime kesänä rahapulan vuoksi.

Yritykset saavat korvauksia haitoista

Yritykset voivat hakea korvauksia vesikriisin niille aiheutuneista vahingoista. Kaupungin mukaan vakuuutusyhtiö korvaa esimerkiksi pilaantuneen veden tärvelemät tuotteet sekä työntekijöiden sairastumisista aiheutuneet kulut.

Vakuutusyhtiön mukaan korvaushakemuksia voi jättää heille kolmen vuoden ajan, mutta yhtiö ja kaupunki toivovat, että hakemukset tehtäisiin ensi vuoden aikana.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat