Nokian toimitusjohtajaksi Kallasvuo

Uusi toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo aloittaa tehtävässään lokakuun alussa. Jorma Ollila siirtyy puolestaan Nokian hallituksen sivutoimiseksi puheenjohtajaksi ensi vuoden kesäkuussa.

Nokian toimitusjohtaja vaihtuu. Nykyinen toimitusjohtaja Pekka Ala-Pietilä eroaa tehtävästään helmikuun alussa, ja hänen tilalleen astuu 1.10.2005 alkaen Olli-Pekka Kallasvuo, 52.

Ala-Pietilä on irtisanoutunut yhtiön palveluksesta henkilökohtaisten tulevaisuudensuunnitelmiensa vuoksi. Ensi lokakuun alusta lähtien hän toimii yhtiön neuvonantajana 1. helmikuuta 2006 asti, jolloin hän jättää Nokian.

Nokian uusi toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo tuli Nokian palvelukseen vuonna 1980 ja johtaa tällä hetkellä Nokian Mobile Phones -toimialaryhmää. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän toimi yhtiön taloudesta ja rahoituksesta vastaavana johtajana.

-Nokia on dynaaminen yhtiö ja sen toimintaympäristö muuttuu nopeasti. Haluan tehdä töitä yhdessä tiimimme kanssa ja auttaa Nokiaa muokkaamaan tulevaisuuden matkaviestintää näinä alamme kannalta merkittävinä aikoina, Kallasvuo sanoi tiedotteessa.

Ollila ensi vuonna sivutoimiseksi puheenjohtajaksi

Nokian pääjohtaja Jorma Ollila jatkaa tehtävässään vuoden 2006 kesäkuun alkuun saakka. Tämän jälkeen Kallasvuo nousee yhtiön johtoon.

Nokian hallituksen nimityskomitea aikoo ehdottaa seuraavalle yhtiökokoukselle, että yhtiön pääjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Ollila jatkaa hallituksen sivutoimisena puheenjohtajana 1. kesäkuuta 2006 alkaen.

- Uskon uudistumisen tärkeyteen yrityksen kaikilla tasoilla. Olen ollut Nokian johdossa vuodesta 1992 asti ja nämä ovat olleet jännittäviä, unohtumattomia vuosia. Olen edelleen vahvasti sitoutunut Nokiaan ja haluan jatkossakin antaa panokseni Nokian strategiaan ja uudistumiseen sekä auttaa yhtiötä rakentamaan asemaansa alan kiistattomana johtajana, muotoilee Ollilla yhtiön tiedotteessa.

Nokian hallituksen varapuheenjohtaja Paul Collins kertoo yhtiön jo valmistautuneen siihen, että Jorma Ollila jättää yhtiön pääjohtajan tehtävät.

(MTV3-STT)

(Yhdeksän uutiset 01.08.2005)

(Kauppalehden Talousuutiset 01.08.2005)

Lue myös:

    Uusimmat