Nokian salainen suunnitelma – mahdollisuus hukattiin

Meltemi. Mikä ihmeen Meltemi?

Se oli Operaatio Elop –kirjan mukaan Nokian salainen suunnitelma, jolla piti napata seuraavat miljardi ihmistä mobiilin internetin käyttäjiksi.

Tuotekehitysprojekti alkoi jo Olli-Pekka Kallasvuon aikana, ja se jatkui yllättäen myös Stephen Elopin aikana, vaikka monien hellimä Meego lopetettiin.

– Elop eteni tällä kertaa radiohiljaisuudessa. Hän oli ottanut Palava öljylautta -puheesta opikseen. Kalliimpien Ashojen myyntiä ei rapautettaisi kertomalla, että tilalle oli tulossa parempia. Hanke salattiin perusteellisesti talon sisälläkin, kirjoittavat Pekka Nykänen ja Merina Salminen.

Meltimissä oli kirjan mukaan vielä salaisempi osa: tavoite tuoda markkinoille Meltemi-tabletti.

Hanke kuivui kasaan, kun aikataulut pettivät, jälleen kerran. Kilpailijat ajoivat halvemmilla tuotteilla ohi.

– Koska Meltemiä ei virallisesti ollut olemassa, sitä ei voitu virallisesti lopettaa. Nokia muotoili tiedotteessaan keskittyvänsä jatkossa S30-sekä S40-sarjan Asha-peruspuhelimiin ja Lumia-älypuhelimiin. Rivien välistä piti lukea, että kolmas vaihtoehto oli jäänyt pois.

Meltimi-ihmiset tyrmistyivät

– Työntekijät olisivat ymmärtäneet, jos lappu olisi lyöty luukulle kolme kuukautta aiemmin, kun (Saksan tuotekehityskeskus) Ulmissa tehtiin järjestelyjä ja puhelimissa oli teknisiä ongelmia. Kolme kuukautta myöhemmin ne ongelmat oli ohitettu. Oli vaikea ymmärtää, että lahtipenkkiin meni lähes valmis tuote.

Elop esittelee Lumian halpamalleja 3:19


Lue myös:

    Uusimmat