Nokian Renkaat yt-neuvotteluihin

Yt-neuvotteluilla pyritään noin sadan henkilön vähentämiseen. Lisäksi 1200 työntekijää uhkaa kuukauden mittainen lomautus.

Rengasvalmistaja Nokian Renkaat on aloittanut yt-neuvottelut noin sadan työntekijän irtisanomiseksi ja koko henkilöstön lomauttamiseksi.

Lomautus koskisi kaikkia Nokialla sijaitsevan tehtaan henkilöstöryhmiä eli noin 1200 työntekijää ja se kestäisi enintään neljä viikkoa. Lomautukset eivät koskisi Nokian Raskaat renkaat -tulosyksikön henkilöstöä.

Myös yhtiön Venäjän tehdas jäisi lomautusten ulkopuolelle, kertoo toimitusjohtaja Kim Gran. Yhtiö aikookin jatkossa vähentää Venäjän vientiä ja kasvattaa maassa olevan tehtaan toimintaa.

- Tulemme jatkossakin viemään renkaita Suomesta Venäjälle, mutta emme enää kasvata vientiä kuten tähän asti. Kaikki se kasvu, mitä Venäjällä tulee pyritään jatkossa tekemään Venäjän uudella tehtaalla, Gran kertoo.

Nokian Renkaiden mukaan toimenpiteillä pyritään sopeuttamaan henkilöautonrenkaiden tuotanto vastaamaan vallitsevaa kysyntä- ja varastotilannetta.

Yt-neuvottelut eivät muuta yhtiön 3.11.2005 antamaa tämän vuoden myynti- ja tulosennustetta. Nokian Renkaiden uutinen käänsi kuitenkin yhtiön osakekurssin tänään viiden prosentin laskuun.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat