Nokian Renkaat pinnisti plussalle

Rengasvalmistaja Nokian Renkaiden liiketoiminta vauhdittui selvästi huhti-kesäkuussa. Yhtiön osavuositulos nousi toisen vuosineljänneksen avulla plussalle, vaikka vielä tammi-maaliskuussa tappiota kertyi 5,0 miljoonaa euroa. Huhti-kesäkuussa yhtiö takoi 5,4 miljoonan euron tuloksen ennen satunnaiseriä ja veroja.

Ensimmäisen vuosipuoliskon tulos nousi siten 0,4 miljoonaan ja liikevaihto 171,6 miljoonaan euroon. Viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla yhtiö teki 5,9 miljoonaa euroa tappiota 13 prosenttia pienemmällä liikevaihdolla. Hyvää tulosta siivittivät arvioitua alhaisemmat materiaalikustannukset valmistustoiminnassa sekä myyntipuolen hinnankorotukset.

Yhtiö arvioi markkinaosuutensa kasvaneen etenkin Pohjoismaissa. Loppuvuoden osalta Nokian Renkaat odottaa kasvua Pohjoismaista ja Venäjältä. Yhtiö pitää myyntinäkymiä verrattain hyvinä. Se tavoittelee koko vuoden aikana 10 prosentin myynnin kasvua ja edellisvuotta parempaa tulosta.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat