Nokian päivitys kiihdytti pörssipäivää

Nokian tammi-maaliskuun näkymistään kertomat väliaikatiedot kiihdyttivät pörssikaupan tänään koville kierroksille.

Heti päivityksen julkistamisen jälkeen Nokian osake suistui melkein kahdeksan prosentin laskuun ja tipahti lähelle vuoden pohjalukemia. Ensi säikähdyksen jälkeen lasku loiveni ja iltapäivän puhelinkonferenssin jälkeen osake lähti jo nousuun. Päätöskurssi 11,54 euroa oli melkein 0,9 prosenttia eilistä parempi. Myös New Yorkissa Nokian kurssi oli illalla lähes yhden prosentin nousussa.

Nokia vauhditti tuntuvasti myös Helsingin pörssin vaihtoa, jota kertyi päiväkaupan aikana yli 920 miljoonaa euroa. Hex-indeksi sahasi pitkin päivää Nokian tahdissa ja päätyi sekin 0,63 prosenttia plussalle 4732,38 pisteeseen. Portfolioindeksi nousi 0,41 prosenttia.

Kovimmassa vedossa Helsingin pörssissä oli pankki- ja vakuutustoimiala, jonka indeksi nousi yli kaksi prosenttia. Nousun takana oli lähinnä Sampo, joka kallistui viitisen prosenttia 5,45 euroon. Nordean kurssi laski hieman. Parin prosentin nousussa oli myös osakkeensa splittausta suunnitteleva Marimekko. Muista keskeisistä toimialoista metsäyhtiöiden kurssit nousivat keskimäärin puolisen prosenttia ja metalliyhtiöiden noin 0,3 prosenttia.

Laskijoitten listalla keikkuivat edelleen isot teleyhtiöt Elisa ja TeliaSonera, joista Elisan kurssi tuli melkein seitsemän prosenttia ja TeliaSoneran melkein viisi prosenttia alaspäin. Jippiin kurssi sen sijaan parani noin seitsemän prosenttia 0,29 euroon, mutta sen osakkeella tehtiin vain pari kauppaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat