Nokian N8-puhelimen tilanneet saavat laitteen myöhässä

Matkapuhelinjätti Nokian uuden N8-älypuhelimen toimitukset asiakkaille myöhästyvät. Kyseessä ovat syyskuun alussa julkistetun puhelimen ennakkotilaukset.

Asiakkaat saavat puhelimensa lokakuussa, kun aiemmin aikataulu oli syyskuun loppuun mennessä. Toimitukset tehtailta alkavat Nokian mukaan vielä tämän kuukauden aikana.

N8-puhelimien oli alunperin tarkoitus tulla myyntiin jo kesäkuussa. Huhtikuussa yhtiö kuitenkin varoitti, että kehitystyö saattaa kestää odotettua kauemmin. Tuolloin puhelimen toimitusten lupailtiin alkavan syyskuun lopulla. Nokia katsoo, että se on pitänyt lupauksensa, vaikka asiakkaat saavat puhelimensa käteen vasta lokakuun puolella.

Nokia korostaa, että puhelin tulee markkinoille sillä aikataululla, joka on taannoin kerrottu. Toimitukset alkavat tämän kuun viimeisenä päivänä. Ensimmäiset asiakkaat saavat Nokian lippulaivapuhelimia ensi kuussa.

N8 on ensimmäinen Symbian 3 -käyttöjärjestelmään perustuva puhelin. Sen on tarkoitus haastaa erityisesti Applen iPhone kilpailussa älypuhelinmarkkinoiden herruudesta.

Nokian uutuutta on odotettu pitkään, sillä yhtiön edellisen huippumallin N95:n julkistuksesta on vierähtänyt jo neljä vuotta.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat