Nokian markkinaosuus jäi odotuksista

Yhtiön matkapuhelinten markkinaosuus pysytteli 36 prosentissa. Analyytikot olivat odottaneet lähes 37 prosentin markkinaosuutta.

Matkapuhelin- ja verkkojätti Nokian tulos tammi-maaliskuussa on heikentynyt. Tulosta ennen veroja kertyi nyt 1 325 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten yhtiö raportoi 1 445 miljoonan euron kertymän.

Konsernin osakekohtainen tulos ilman kertaeriä oli 0,26 euroa, kun vuodentakaisella vertailujaksolla lukema oli 0,25 euroa.

Nokia arvioi markkinaosuutensa pysyneen 36 prosentissa eli samalla tasolla kuin viime vuoden viimeisellä neljänneksellä. Analyytikot olivat odottaneet lähes 37 prosentin markkinaosuutta.

Nokian markkinaosuus kasvoi Aasian ja Tyynenmeren alueella sekä Euroopassa, mikä ylitti markkinaosuuden merkittävän laskun Pohjois-Amerikassa. Verrattuna vuoden 2006 vastaavaan ajanjaksoon Nokian markkinaosuus pysyi suunnilleen ennallaan Kiinassa, Latinalaisessa Amerikassa sekä Lähi-idässä ja Afrikassa.

Puhelinhinnat pysyivät ennallaan

Nokia toimitti katsauskaudella 91,1 miljoonaa matkapuhelinta. Se jäi ennustetusta lähes kaksi miljoonaa laitetta.

Nokian matkaviestinten keskimääräinen myyntihinta oli vuoden 2007 ensimmäisellä neljänneksellä 89 euroa. Puhelinten keskimääräinen myyntihinta on tullut selvästi alas vuoden takaisesta vastaavasta jaksosta, jolloin Nokian matkaviestinten keskihinta oli 103 euroa. Viime vuoden neljännellä neljänneksellä Nokian matkaviestinten keskihinta oli 89 euroa.

Nokian mukaan keskimääräisen myyntihinnan pudotus viime vuoteen verrattuna johtuu alemman hintaluokan matkavistinten merkittävästi suuremmasta myyntiosuudesta.

Nokia arvioi markkinaosuutensa matkaviestimissä pysyvän ennallaan myös seuraavalla vuosineljänneksellä. Kokonaisuudessaan yhtiö arvelee markkinaosuutensa kasvavan vuonna 2007, mutta samalla matkapuhelinten keskimääräisten myyntihintojen odotetaan laskevan koko teollisuudenalalla. Hintojen laskeminen johtuu pääasiassa kehittyvien markkinoiden lisääntyvästä vaikutuksesta ja alan yleisestä kilpailutilanteesta.

"Markkinaosuuden säilyminen nykyisellä tasolla riittää"

OKO Tutkimuksen analyytikko Hannu Rauhala arvioi, että markkinoilla tulosjulkistus otetaan vastaan rauhallisin mielin.

- Parasta Nokian tuloksessa oli matkapuhelinkannattavuuden positiivinen kehitys sekä keskihintojen säilyminen edellisen neljänneksen tasolla. Myyntivolyymi ja markkinaosuus olivat sen sijaan alakanttiin, mutta markkinaosuuden säilyminen nykyisellä tasollakin riittää, selvittää Rauhala.

Nokian suurin kilpailija Motorola ilmoitti eilen matkapuhelinmyyntinsä ja markkinaosuutensa romahtaneen tammi-maaliskuussa vuoden 2006 vastaavasta jaksosta. Rauhalan mukaan Nokialla onkin nyt vahva asema matkapuhelinmarkkinoilla.

- Tällä hetkellä näyttää siltä, että erityisesti halvoissa puhelimissa Nokia on aivan ylivoimainen. Motorola ei pysty pitämään kannattavuuttaan kehittyvillä markkinoilla. Toisaalta Motorola ei ole myöskään pystynyt uudistamaan mallistoaan sillä tavalla, että se olisi saanut hittipuhelimelle menestyksekkäitä seuraajia.

Rauhala arvioi matkapuhelinmarkkinoiden kokonaiskasvun jatkuvan edelleen suhteellisen vakaana. Rauhalan mukaan myös Nokian toisen neljänneksen näkymät ovat normaalin kausivaihtelun mukaisia.

(MTV3-Kauppalehti)

Lue myös:

    Uusimmat