Nokian kuumin optiohuuma: Miljonäärien hanskat putosivat

Optioilla äkkirikastuminen vei monilta Nokian työntekijöiltä työmotivaation vuosituhanteen taitteessa.

Nokian entinen toimitusjohtaja Jorma Ollila oli uusimassa firman kannustinjärjestelmää neljästi 1990-luvulla.

Vuonna 1994 tehdyn optiopäätöksen piiriin kuului 50 ihmistä, vuotta myöhemmin heitä oli noin 350. Vuonna 1997 luku oli jo 2 000 ja kahta vuotta myöhemmin lähes 5 000.

Matkapuhelinjätin huikean menestyksen ja it-kuplan myötävaikutuksella monista yrityksen työntekijästä tuli vuosituhannen vaihteessa yllättäen miljonäärejä.

– Suomalaiset ovat lottokansaa. Nyt sadat ylemmän keskijohdon ihmiset saivat kesken työuransa lottovoittoon verrattavan summan täysin yllättäen, Ollila kirjoittaa tuoreessa Mahdoton menestys -kirjassaan.

– Äkillinen rikastuminen aiheutti tietysti hämmennystä, eivätkä kaikki pystyneet käsittelemään asiaa. Työmotivaatio yksinkertaisesti loppui, ja esimerkiksi Salon yksikössä oli pienehkö joukko insinöörejä, jotka päättivät lähteä viisikymppisenä varhaiselle eläkkeelle.

Ollila sanoo kuitenkin, että ei havainnut lähipiirinsä johtajissa moista muutosta. Hän myös muistuttaa, että optiopaketit ja niiden lunastamistilanteet vaihtelivat työntekijöiden kesken.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat