Nokian kurssi notkahti huipputuloksesta huolimatta

Nokian huhti-kesäkuun tulos, 1,42 miljardia euroa, oli selvästi parempi kuin vuotta aiemmin. Siitä huolimatta yhtiön kurssi lähti tuloksen julkistamisen jälkeen rajuun laskuun Helsingin Arvopaperipörssissä. New Yorkin pörssissä Nokian osake on ollut jopa 25 prosentin laskussa.

Nokian huipputulos huhti-kesäkuussa ei vakuuttanut osakemarkkinoita. Kurssi kävi tuloksen julkistamisen jälkeen aluksi lähes 19 prosentin pudotuksessa, vakiintuen kuitenkin iltapäiväksi noin -15 prosentin laskuun. Helsingin päätöskurssi kuitenkin merkitsi viidenneksen katoamista osakkeen arvosta.

Nokian runsaan 1,4 miljardin euron tulos oli selvästi parempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan (877 miljoonaa euroa). -Tämä ei kuitenkaan riitä, sanoo eräs osakevälittäjä.
-Ei riitä, että Nokia täyttää odotukset, vaan sen on ylitettävä ne reilusti.

Nokian osakekohtainen tulos huhti-kesäkuulta oli 0,20 euroa (0,12 euroa vuotta aiemmin). Yhtiön toisen neljänneksen liikevaihto oli kaikkiaan 6,98 miljardia euroa (4,493 miljardia). Tammi-kesäkuun tulos ennen veroja ja väh. osuutta oli 2,757 miljardia euroa (1, 635 miljardia).

Nokia Mobile Phonesin liikevaihto oli huhti-kesäkuussa 4,883 miljardia euroa (2,922 miljardia). Kasvua kertyi 67 prosenttia, mikä oli kuitenkin analyytikkojen odotuksia vähemmän. Nokia Networksin liikevaihto oli 1,925 miljardia (1,390 miljardia).

Loppuvuoden ja pitkän aikavälin kasvuodotukset ennallaan

Jorma Ollila

-Nokia Networksin myynnin kasvu ja jatkuva toimintojen uudistaminen antavat meille aihetta uskoa, että meillä on hyvät mahdollisuudet lujittaa vakaata markkina-asemaamme uusissa teknologioissa. Matkapuhelintemme myynti kasvoi 67 prosenttia samalla kun säilytimme poikkeuksellisen korkean kannattavuuden. Tämä osoittaa jälleen kerran Nokian tuotevalikoiman, johtavan tuotemerkin ja ylivoimaisen toimitusketjun vahvuuden. Kehitämme jatkossakin kaikkia näitä alueita voimakkaasti, sanoo Nokian pääjohtaja Jorma Ollila.

Nokia uskoo, että vuoden 2000 matkapuhelinmarkkinoiden koko ylittää 400 miljoonaa kappaletta.

-Langattoman viestinnän vahvat markkinat antavat meille aiheen pitää sekä loppuvuoden että pitkän aikavälin kasvuodotuksemme ennallaan. Uskomme, että meillä on erinomainen tilaisuus vahvistaa markkina-asemaamme ja hyötyä kyvystämme täyttää asiakkaiden uudet tarpeet, joita langaton tietoyhteiskunta tuo mukanaan, Ollila sanoo.

-Nokia Mobile Phones aloittaa suunnitelmien mukaan lähikuukausina lukuisten uusien ja edistyksellisten puhelinmallien toimitukset. Ennakoimme, että Nokian osakekohtainen tulos on kolmannella vuosineljänneksellä vähintään samalla tasolla kuin vuoden 1999 kolmannella neljänneksellä. Uusien tuotteiden markkinoille tuonnin ajoituksen sekä kausivaihteluiden seurauksena kolmannen vuosineljänneksen osakekohtainen tulos on arviomme mukaan kuitenkin alhaisempi kuin huhti-kesäkuussa. Odotamme, että vuoden viimeisellä neljänneksellä osakekohtainen tulos on parempi kuin päättyneellä toisella neljänneksellä, Ollila sanoo.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat