Nokian Elopille tänään muhkea tilipussi

Nokian entinen toimitusjohtaja Stephen Elop kuittaa tänään sopimuksensa mukaisesti tililleen muhkean erorahan.

Nokian ja Microsoftin kauppa Nokian puhelinliiketoiminnasta sinetöityy olennaisilta osin tänään.

Nokian puhelinliiketoiminnan työntekijät siirtyvät Microsoftin palvelukseen. Suomessa tämä koskee noin 4700:aa henkilöä.

Viime syksynä yhtiö arvioi, että Elopin erorahan suuruus on noin 19 miljoonaa euroa. Summa kuitenkin pohjautuu Nokian kurssiin, ja on muuttunut arviosta jonkin verran.

Elopin korvaus määräytyy kaupan toteutumispäivän kurssin perusteella. Ennen aamuyhdeksää Nokian kurssi oli 5.28. Ilta-Sanomien laskurin mukaan kauppahinta on tämän kurssin mukaan yli 22 miljoonaa euroa. 

Kauppasopimuksen mukaan Microsoft maksaa Elopin palkkiosta 70 prosenttia ja Nokia loput. 

Microsoft ottaa myös käyttöönsä Nokian nykyisen pääkonttorin Espoon Keilaniemessä. Keilaniemen konttorin seinältä irrotettaneen tänään myös Nokian kyltit.

Nokia keskittyy verkkoyhtiö NSN:n tiloihin Espoon Karaporttiin.  

Lue myös:

    Uusimmat