Nokialta maailman ensimmäinen mobiilitelevisio

Nokia tuo ensi kesänä markkinoille maailman ensimmäisen tv-kännykän eli mobiilitelevision. Pääjohtaja Jorma Ollila arvioi, että vuoden 2008 Pekingin olympialaisia katsellaan jo matkapuhelimesta.

Nokia esitellyt Barcelonassa ensimmäisen kolmannen sukupolven matkapuhelimensa, jolla voi katsella digitelevisiota. N92 , joka on oikeastaan multimediatietokone, tulee varatoimitusjohtaja Anssi Vanjoen mukaan markkinoille aikaisintaan ensi vuoden puolessavälissä. Teknologia on valmis, mutta sitä ennen pitää saada esimerkiksi toimilupa-asiat kuntoon.

Nokian pääjohtaja Jorma Ollila visioi, että esimerkiksi Pekingin olympialaisia katsellaan jo kännykästä, nyt kun puhelimessa on digivastaanotin.

Suosituimmiksi arvellaan etukäteen uutislähetyksiä ja urheiluohjelmia. Naiset katsovat tietenkin laadukkaita saippuaoopperoita. Tosi-tv:n ihailijat voivat äänestää kännykällä tai osallistua muihin tv-kisoihin.

Tv:n lisäksi mobiilipuhelimessa on sähköposti, internet, videot ja cd-soitin.

Ensimmäisten mobiilitv-maitten joukossa ovat Sveitsi, Italia, Intia, Thaimaa ja Venäjä. Suomikin on todennäköisesti tulossa tulevaisuudessa mukaan. Toimiluvat tulevat haettavaksi tämän vuoden puolella.

Kansaa innostetaan osallistumaan

Suomessa on ollut mobiilitelevisiosta pilotti, jossa ovat olleet mukana Elisa, MTV3, Nelonen ja Yleisradio. Multimediaosaston viestintäjohtaja Kari Tuutti kertoi, että 500 koehenkilöstä 40 prosenttia oli sitä mieltä, että mobiili-tv oli hyvä keksintö.

Jos toimiluvat liikenneministeriöstä järjestyvät, voi Suomessakin alkaa kaupallinen toiminta ensi vuoden aikana, ennustaa Tuutti.

Britannian kaupallisen tv-yhtiön ITV:n toimitusjohtaja Jeff Henry kertoi odottavansa innolla, miten mainosmarkkinat mobiilitelevisiossa kehittyvät. Tiettyjä asioita voi saada edullisesti tai ilmaiseksi, jos vastaanottaa kaupallisia tiedotteita. Kytkös mainostajiin tapahtuu mobiili-tv:n interaktiivisen ominaisuuden vuoksi. Mainostajat haluavat tavoittaa tulevaisuudessa uusia kuluttajaryhmiä.

Ohjelmien ja mainosten lisäksi Henry maalaili, että mobiili-tv:ssä voi tehdä tulevaisuudessa treffejä, veikata tai pelata vaikkapa bingoa. Ei tule aika pitkäksi.

Nokian N-sarjan multimediapuhelimien hinnat ovat tällä hetkellä köyhempien ulottumattomissa. N70 maksaa noin 500 euroa, ensi vuoden alkupuolella markkinoille tulee 400 euron N71. N92 maksaa aluksi noin 600 euroa.

Tänä vuonna kuitenkin noin 50 miljoonaa ihmistä ostaa multimediapuhelimen. Nyt niitä on noin 40 miljoonalla ihmisellä, etupäässä Länsi-Euroopan maissa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat