Nokialle tulosvaroitus - osake sukelsi

Nokia on antanut tulosvaroituksen. Yhtiön mukaan markkinakasvun hidastuminen vaikuttaa yhtiön toisen vuosineljänneksen tulokseen.

Toisen vuosineljänneksen myynnin kasvu jää Nokian pörssitiedotteen mukaan alle 10 prosentin, kun aiempi kasvuarvio oli 20 prosenttia. Osakekohtainen tulosarvio putoaa 0,15-0,17 euroon, kun taas aiemmin tulokseksi ennakoitiin 0,20 euroa. Nokian pääjohtajan Jorma Ollilan mukaan yhtiö on onnistunut lisäämään markkinaosuuksiaan matkapuhelinten myynnissä. Myös verkkomyynnissä yhtiö tähtää edelleen johtoasemaan. -Markkinaolosuhteet ovat kuitenkin viime aikoina heikentyneet aiemmin arvioimaamme enemmän, Ollila sanoi tiedotteen mukaan. Nokian mukaan syynä markkinaolosuhteiden vaikeutumiseen on Yhdysvaltain talouskasvun hidastumisen leviäminen muualle maailmaan.

Pörssissä ennätyksellinen pudotus

Helsingin pörssissä nähtiin tänään ennätysmäinen pudotus yhden päivän aikana. Keskimääräistä kurssikehitystä kuvaava Hex-indeksi heikkeni 15,99 prosenttia ja päättyi 8497 pisteeseen Nokian tulosvaroituksen imussa. Edellinen suurin yhden päivän aikana tapahtunut lasku oli viime vuoden heinäkuun 27. päivä. Tuolloin Hex-indeksi tipahti 15,97 prosenttia. Nokian osakkeen hinta laski 23 prosenttia ja päättyi 26,52 euroon. Nokian osakkeen luisu veti perässään laskuun myös matkapuhelinalan alihankkijoita ja sopimusvalmistajia. Selvässä laskussa olivat mm. Perlos, Elcoteq ja Eimo sekä Iocore.

New Yorkissa romahdus

Nokian kurssi romahti peräti 19,16 prosenttia New Yorkin pörssin avautuessa. Yhtiön tulosvaroitus vei osakkeen arvoa alaspäin yli viisi taalaa 23,21 dollariin. Myös Sonera menetti Nokian vanavedessä arvoaan 6,4 prosenttia pudoten 7,93 dollariin. Nokian tulosvaroituksen arvioitiin heiluttavan myös New Yorkin arvopaperimarkkinoiden keskeisiä indeksejä. Dow Jonesin 0,53 prosentin ja Nasdaq-teknologiaindeksin 2,29 prosentin pudotukset eivät kuitenkaan eronneet ratkaisevasti jo maanantaina koetuista laskutunnelmista. New Yorkissa ennakoitiin jo maanantaina, että kuluvalla viikolla useat merkittävät yhtiöt antavat tulosvaroituksia vuoden toiselle neljännekselle.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat