Nokialle ja Telialle 3G-aiesopimus

Nokia ilmoittaa tehneensä aiesopimuksen ruotsalaisen puhelinoperaattorin Telian kanssa kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkolaitteiden toimittamisesta Norjaan ja Suomeen.

Telia

Sopimus sisältää lisäksi option 3G-toimituksista Tanskaan. Nokia ei kertonut kaupan arvoa. Telia kertoi puolestaan Tukholmassa, että aiesopimus on allekirjoitettu myös Siemensin kanssa 3G-verkkolaitteista. Nokia ja Siemens ohittivat siten kilpailijansa Ericssonin ja Nortelin Telian 3G-verkkotoimittajina ainakin Suomessa ja Norjassa.

Telia kertoi tiedotteessaan, että kaupat aiotaan viimeistellä muutaman tulevan kuukauden aikana. Telialla on kolmannen sukupolven ns. umts-lupa sekä Norjaan että Suomeen. Tanskassa umts-luvat jaetaan vasta myöhemmin tänä vuonna.

Ruotsissa Telia ei saanut umts-lupaa, vaan se joutuu rakentamaan 3G-verkkonsa yhdessä Tele2:n kanssa. Telian edustaja kieltäytyi uutistoimisto Reutersin mukaan kertomasta, mitä verkkotoimittajia yhtiö harkitsee Ruotsin osalta. Ericsson on ollut perinteisesti Telian suurin laitetoimittaja Ruotsissa.

Nokian edustajan mukaan sopimus Telian kanssa on Norjan osalta valmiimpi kuin Suomen. Nokia toimittaa Telian sataprosenttisesti omistamalle norjalaiselle NetComille 3G WDCMA RAN -verkkoratkaisunsa tukiasemineen. NetComilla on 900 000 asiakasta, ja se kertoo olevansa Norjan suurin yksityinen puhelinyhtiö. Se aikoo saada umts-verkkonsa toimimaan jo tämän vuoden lopulla.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat