Nokialle ihailua ja Ericssonille sääliä

Nokian ja Ericssonin neljännesvuosituloksiin reagoitiin tänään Euroopassa tulosten mukaisesti: Nokian nousevia markkinaosuuksia ja itseluottamusta ihailtiin samaan aikaan kun Ericssonin tilanne herätti lähinnä sääliä.

-Tämä jatkuu samaa rataa: Ericsson tuottaa pettymyksiä ja Nokia ihastuttaa, brittiläinen sijoitusrahastojohtaja Ed Protheroe sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan. Arviot näkyivät myös osakekursseissa. Nokia nousi Helsingissä, mutta ei saavuttanut mitään huippulukuja.

Ericsson sen sijaan tuli alas yli kymmenen prosenttia alle 60 kruunun Tukholman pörssissä. Yhtiö menetti siten perjantaina sen, minkä uutinen Sony-yhteistyöstä oli sille torstaina tuonut. Euroopassa Ericssonin leikkaukset olivat suurempi uutinen kuin Nokian verrattain hyvä tulos.

Lontoossa FTSE 100 -indeksi pysyi lähes ennallaan, mutta Frankfurtin Xetra Dax -indeksi oli yli prosentin laskussa. Miinusmerkit tulivat teknologiaosakkeiden puolelta, ja Ericsson oli suurin syy mielialojen laskuun.

Ericsson ehkä jo Siemensin takana

Vaikka Nokiakin kertoi maailmanmarkkinoiden hiljenemisestä, pelkästään sen rohkeus arvioida markkinoiden kehitystä tänä ja ensi vuonna tulkittiin myönteiseksi merkiksi. Ericsson ja sitä ennen kolmas suuri matkapuhelinvalmistaja Motorola eivät ole enää uskaltaneet antaa vastaavia arvioita.

Markkinaosuuksien voittaminen oli Nokian toinen valtti. Yhtiö kertoi matkapuhelinosuutensa kasvun kohti 40:tä prosenttia olevan toteutumassa. Matkapuhelinverkoissa se kertoi nousevansa tähänastisen johtajan Ericssonin rinnalle.

Ericsson joutui puolestaan myöntämään, että sen osuus matkapuhelimissa on tipahtanut jo 7-8 prosenttiin, mikä merkitsee todennäköisesti putoamista neljänneksi Siemensin taakse. Analyytikot huomauttivat myös, että kuluttajat eivät ole toistaiseksi innostuneet uusista gprs-puhelimista. Nokiallekin on siten ratkaisevaa gprs:n menestys tämän vuoden lopulla, kun puhelimet tulevat markkinoille massamitassa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat