Nokialle erävoitto patenttikiistassa

Tuoreen päätöksen mukaan Nokia ei ole syyllistynyt amerikkalaisyhtiön kolmen patentin rikkomiseen.

Nokia on voittanut yhden erän patenttikiistoissaan amerikkalaista Qualcommia vastaan.

Yhdysvaltain kansainvälisen kauppakomission ITC:n tuomari päätti, ettei Nokia ole syyllistynyt Qualcommin omistaman kolmen patentin rikkomiseen.

Qualcomm vaati, että kauppakomissio estäisi patenttien alaisten Nokian tuotteiden myymisen Yhdysvalloissa.

Tuomari Paul Luckernin päätös menee vielä ICT:n vahvistettavaksi. Qualcomm kertoi, että se jatkaa taistelua Luckernin päätöksen pyörtämiseksi.

Nokian talousjohtaja Rick Simonson iloitsi tuomiosta. Nokian mukaan päätös kuvastaa muita yhtiöiden välillä vireillä olevia patenttiriitoja.

Yhtiöt kiistelevät lukuisista eri patenteista ympäri maailmaa. Oikeusjuttuja on käynnissä toistakymmentä eri puolilla maailmaa. Kumpikin yhtiö syyttää toistaan patenttioikeuksien rikkomisesta.

Patenttikiistat juontuvat aikaan, kun yhtiöt patentoivat ristiin tuotteitaan. Sopimus päättyi viime keväänä, mutta riidat alkoivat jo sitä ennen.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat