"Nokialaiset voisivat löytää työpaikkoja kiinalaisfirmoista"

Nokiasta irtisanottavat saattavat työllistyä esimerkiksi kiinalaisyhtiöihin tutkijoiksi, uskoo Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Pekka Ylä-Anttila.

Ylä-Anttila arvioi, että Suomeen voi tulla ulkomaisia yrityksiä, jotka perustavat tutkimusyksiköitä.

- Kiinalaiset yritykset rakentavat kovaa vauhtia omaa matkapuhelinteollisuuttaan. Esimerkiksi Kiinan itärannikolla tutkimus- ja kehityshenkilöstön palkat ovat hyvinkin samanlaiset kuin Suomessa, Ylä-Anttila sanoo.

Etlan mukaan ex-nokialaiset voisivat työllistyä lisäksi kotimaisten konepajayritysten ohjelmistokehitykseen tai uudenlaisille digitaalisille aloille, kuten pelialalle.

Yksikönjohtaja Juha Honkatukia Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta sanoo, että elektroniikkateollisuudessa valmistustyön merkitys on vähentynyt.

-Suomen kasvun lähteet ovat tutkimus- ja kehityspuolella. Sinne on syntynyt vientiä, ja sitä osaamista on näillä näkymin jäämässä Suomeen Nokiassakin.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat