Nokia vahvisti johtoaan Kiinan kännykkämarkkinoilla

Nokia on vahvistanut merkittävästi asemiaan Kiinan matkapuhelinmarkkinoilla. Kiina on tällä hetkellä Nokian toiseksi suurin markkina-alue.

Nokia vahvisti alkuvuoden kovan myynnin kasvun siivittämänä asemaansa Kiinan tiukasti kilpailtujen matkapuhelinmarkkinoiden markkinajohtajana toisella neljänneksellä. Nokian Kiinan-johtaja David Ho uskoo yhtiön edelleen lujittavan asemiaan nopeasti kasvavilla markkinoilla Kiinan aloittaessa ensi vuonna kolmannen sukupolven laajakaistaverkkojen käyttöönoton.

- Kiina jakaa kolmannen sukupolven verkkojen toimiluvat keväällä. Käyttöön tulevat molemmat kansainväliset standardit sekä kiinalainen standardi, joka perustuu pitkälle Nokian ja eräiden muiden suurten yhtiöiden teknologiaan, kertoi Ho Nokian Dongguanin tehtaalla.

Johtavaksi laajakaistateknologiaksi nousee Hon mukaan WCDMA-standardi, koska valtaosa Kiinan matkapuhelimista on GSM-standardin mukaisia.

Nokia yhdisti tammikuussa neljä kiinalaista yhteisyritystään yhdeksi yhtiöksi, joka on Kiinan suurimpia ulkomaisia yrityksiä. Se on jo viisi vuotta ollut maan suurin televiestintälaitteiden viejä. Nokialla on Kiinassa neljä tehdasta ja kuusi tutkimuskeskusta. Dongguanin tehtaan tuotanto ylitti elokuussa 100 miljoonan puhelimen rajan.

Kiina on Hon mukaan tällä hetkellä Nokian toiseksi suurin markkina-alue. Nokian vienti Kiinasta ja myynti siellä nousivat viime vuonna 5,1 miljardiin euroon. Pekingissä sijaitseva Xingwangin tehdas alihankintayhtiöineen on hänen mukaansa matkapuhelintuotannon kansainvälinen suunnannäyttäjä.

"Tuhat puhelinmallia kilpailee ostajista"

Nokian myynti on taas vauhdissa viime vuoden alun notkahduksen jälkeen. Menestys näkyy myös Kiinan markkinoilla. Toisella vuosineljänneksellä Nokian Kiinan myynti kasvoi 76 prosenttia 7,4 miljoonaan puhelimeen. Ho on avoimesti tyytyväinen.

- Kiinan markkinat ovat maailman tiukimmin kilpaillut. Markkinoilla on yli tuhat matkapuhelinmallia. Kaikki maailman matkapuhelinvalmistajat kilpailevat näistä markkinoista. Nokia on Kiinan suosituin merkki, Ho sanoi.

Kiinan markkinat kasvavat hurjaa vauhtia. Tilaajamäärä on noussut kymmenessä vuodessa viidennekseen koko maailman matkapuhelintilaajista. Kesäkuun lopussa Kiinassa oli 363 miljoonaa matkapuhelinta. Käyttäjien määrä ylittää Hon mukaan 400 miljoonan rajan vuoden loppuun mennessä. Koko maailman matkapuhelimien määrä ylitti syyskuun puolivälissä kahden miljardin käyttäjän rajan. Wireless Intelligencen ennusteen mukaan määrä nousee maaliskuun loppuun mennessä jo 2,2 miljardiin.

- Matkapuhelimien määrä kasvaa lähivuosina miljardilla. Uusista tilaajista puolet tulee Aasiasta ja heistä puolet on kiinalaisia, kuvasi Ho markkinoiden kasvua.

Pienet valmistajat putosivat pelistä

Raju markkinaosuuskilpailu on pudottanut pieniä kiinalaisia valmistajia, jotka onnistuivat jakelukanavien taitavan käytön ansiosta valtaamaan merkittävän aseman Kiinan markkinoilla. Enimmillään niiden yhteenlaskettu markkinaosuus nousi 45 prosenttiin vuonna 2003.

- Pienten valmistajien osuus laskee vauhdilla ja joukko yrityksiä on jo pudonnut pelistä. Jäljellä olevien asemakin on heikko, sillä ne eivät pysty kilpailuun suurten valmistajien tuotantomäärien ja tuotekehityksen kanssa.

- Nokian ja muiden kansainvälisten yhtiöiden markkinaosuus nousi loppukesästä jo 80 prosenttiin, kertoi Ho.

Kolmannen sukupolven verkkojen Ho uskoo vahvistavan Nokian asemaa Kiinan markkinoilla.

- Nokia on jo myynyt Kiinan suuralueelle Hongkongiin ja Taiwaniin UMTS-verkkoja ja olemme valmiina kun toimiluvat Kiinassa jaetaan ensi keväänä, totesi hän.

WCDMA nousee Hon mukaan Kiinan johtavaksi laajakaistateknologiaksi, koska nykyisistä 363 miljoonasta matkapuhelimesta 330 miljoonaa on GSM-puhelimia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat