Nokia uskoo nousevansa Kiinan markkinajohtajaksi

Nokia aikoo nousta tämän vuoden toisella puoliskolla Kiinan markkinajohtajaksi. Viime vuonna Nokian liikevaihdosta noin kymmenen prosenttia tuli Kiinasta.

Nokia uskoo nousevansa tämän vuoden loppupuolella Kiinan matkapuhelinmyynnin markkinajohtajaksi ohi amerikkalaisen Motorolan. Tähän asti maailman kaksi johtavaa matkapuhelinvalmistajaa ovat käyneet tiukkaa kilpailua Kiinan markkinajohtajuudesta.

- Me nousemme numero ykköseksi tämän vuoden toisella puoliskolla, sanoo Nokian matkapuhelinyksikön Kiinan-johtaja Colin Giles uutistoimisto Reutersin haastattelussa.

Gilesin mukaan Nokia pyrkii kasvattamaan markkinaosuuttaan uusien puhelinmallien, laajemman jakeluverkoston ja tehokkaampien markkinointikampanjoiden avulla. Hänen mielestään kulunut vuosi on ollut myynnin kannalta kohtuullisen hyvä, vaikka sars-virus keväällä vähensikin vähittäismyyntiä.

Tilannetta Kiinan markkinoilla mutkistaa se, että globaalisti toimivien puhelinvalmistajien lisäksi markkinoilla toimii lukuisia paikallisia puhelinvalmistajia.

Kiina on maailman suurin yksittäinen matkapuhelinten markkina-alue. Viime vuonna Nokian liikevaihdosta noin kymmenen prosenttia tuli Kiinasta.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat