Analyytikko: Nokia tuskin katuu Here-kauppaa tulevaisuudessa

Pohjola Pankin analyytikko Hannu Rauhala suhtautuu leppoisaakin leppoisammin Nokian karttapalvelun kauppoihin. 

– Ei tässä ole mitään dramatiikkaa. Odotettu asia. 

Analyytikko: Kauppa tuskin kaduttaa 2:01

Edes kauppahinta 2,8 miljardia euroa ei saa Rauhalaa innostumaan. 

– Olihan tässä odotuksia, että hinta olisi ollut 3-4 miljardia. Uskon, että viikonlopun huhut ja spekulaatiot vähän toivat näitä odotuksia alaspäin. Hyvä vain osakkeenomistajillekin että kurssia heiluttava spekulaatio loppuu ja päästään keskittymään siihen, mitä Nokian perusbisnes tulee olemaan. 

Nokia arvioi kirjaavansa Heren myynnistä voittoa yhteensä noin 1 miljardia euroa. 

– Ei se maailmaa muuta, mutta vähentää velkaisuutta ja antaa liikkumavaraa, Rauhala arvioi. 

Liikenteeseen liittyvää uutta teknologiaa pidetään tulevaisuuden alana. Onko mahdollista, että Nokia tulee joskus katumaan kauppahintaa? 

– En usko. Se on palveluliiketoimintaa, jossa datan saaminen on tärkeää. Autonvalmistajat omistavat datan ja ne ovat sanoneet, että eivät tule antamaan sitä kolmansille osapuolille. On vaikea miettiä, mitä se tulevaisuuden kasvu olisi voinut olla ilman tätä dataa, Rauhala sanoo.  

Lue myös:

    Uusimmat