Nokia suurin 3G-verkkojen toimittaja

Nokia on loppusyksyn aikana noussut maailman suurimmaksi 3G-verkkojen toimittajaksi. Televerkkojen kauppa on edelleen pysähdyksissä.

3G-verkkojen kauppoja on tehty viime kuukausina nihkeästi. Nokia julkisti tänään 400 miljoonan euron tilauksen Taiwaniin, ja se onkin alan merkittävin uutinen sitten viime kevään.

Yhtiön kaksi viimeistä sopimusta on nostanut sen niukasti kilpailija Ericssonin ohi tilausten kappalemäärissä. Vielä tammikuussa Ericsson oli kärjessä neljän sopimuksen kaulalla. Nokian osuus 3G-markkinasta on noin 34 prosenttia, ja Ericssonilla jotakuinkin saman verran.

Koko verkkoalan tulevaisuus näyttää edelleen synkältä. Velkaantuneilla operaattoreilla ei riitä rahaa investointeihin, ja tämä on ajanut laitevalmistajat seinää vasten.

- Markkinat ovat olleet vaikeat ja ovat edelleenkin - ihan varmasti sellaista yhtäkkistä kovaa paranemista ei täällä nähdä, sanoo johtaha Olli-Pekka Kallasvuo Nokialta.

Tilannetta sekoittaa vielä se, että kolmannen sukupolven laitteissa on jo kaksi kilpailevaa standardia, ja nyt Kiina, maailman suurin mobiilimarkkina, on kehittämässä täysin omaa järjestelmäänsä.

(MTV3)

(Talousuutiset 30.10.2002)

Lue myös:

    Uusimmat