Nokia Siemens vähentää tuotannosta ja tutkimuksesta

Verkkojätti Nokia Siemens Networks on tarkentanut kaavailevansa henkilöstövähennyksiä etenkin tuotannosta ja tutkimuksesta.

Viime viikolla henkilöstövähennyksistä ilmoittanut Nokia Siemens Networks tavoittelee Suomessa 585 työntekijän vähentämistä liiketoimintayksiköistään sekä tutkimus- ja teknologiayksiköstään.

Loppuosaa kaikkiaan 700 työntekijän vähennyksistä yhtiö hakee operaattoripalveluista, markkinoinnista ja myynnistä. Vähennysten paikkakuntakohtaiset tiedot täsmentyvät vasta yt-neuvottelujen aikana.

Yt-neuvottelut alkavat ylihuomenna Nokia Siemens Networksin toimipaikoilla pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Oulussa. Yhtiöllä on Suomessa yhteensä 10 000 työntekijää, joista noin 2250 työskentelee Oulun tehtaalla ja loput hallinnossa sekä tutkimuksessa.

Yhtiö ilmoitti perjantaina tavoittelevansa kaikkiaan 1500-1700 työntekijän vähennystä Suomessa seuraavien neljän vuoden aikana. Saksassa yhtiön leikkaustavoite on mittavampi, sillä siellä 13 000:sta työpaikasta 2800-2900 on uhattuna.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat