Nokia säihkyi pörssin tähtenä

Nokia on säihkynyt Helsingin pörssin tähtenä. Lähikuukausina kovasti murjottu osake paransi haavojaan 7,2 prosentin edestä. Lopputuloksena oli osakkeen arvon kohentuminen 58 sentillä 8,63 euroon.

Yleisindeksi seurasi 1,6 prosenttia ylöspäin 4571 pisteeseen.

Nokian ympärillä oli tänään pientä kuhinaa. Nokia Siemens Networksin kerrottiin havittelevan osia kanadalaisesta Nortelista, joka on ilmeisesti päättänyt hajottaa itsensä. Nortel on konkurssilainsäädännön mukaisessa saneerauksessa, mutta muinainen televerkkojen mahtiyhtiö ei ehkä ole enää saneerattavissa.

Nokia Siemens ja Nortel kieltäytyivät kommentoimasta medialle vuodettuja tietoja mahdollisista neuvotteluista.

Metsäyhtiöt etenivät pörssissä Nokian ohella vauhdikkaasti. UPM hyppäsi runsaat 6 prosenttia. M-real löi tauluun 26 prosentin lukeman, mutta osakkeen alhaisen arvon vuoksi komea prosenttiluku syntyi 6 sentin arvonnousulla.

Laskijapuolella onnettomin oli Ramirentin osake, joka syöksyi lähes 19 prosenttia. Ramirent kertoi uusista supistuksista, joihin liittyy myös osinkojen peruuttaminen.

Wärtsilä, YIT ja Alma Media miinustelivat osinkojen irtoamisen vuoksi.

Edellispäivän nousu jatkui kaupankäynnin alkaessa Helsingin pörssissä. Kurssit olivat avautumisen jälkeen noin 0,2 prosentin nousussa, vaikka Euroopan suurissa pörsseissä kehitys ehti jo kääntyä miinuksen puolelle.

Reippaassa neljän prosentin nousussa oli edullisen merkintähinnan julkistanut Nordea.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat