Nokia saavuttamassa tulostavoitteensa

Nokia arvioi loppuvuoden tuloksensa olevan ennakoidulla tasolla tai jopa vähän sen yli.

Nokia kertoo, että matkapuhelinmarkkinat ovat kehittyneet odotusten mukaisesti. Viimeisen vuosineljänneksen myyntimäärien odotetaan nousevan 105 - 110 miljoonaan puhelimeen. Edelliseen neljännekseen verrattuna kasvun odotetaan olevan voimakkainta Pohjois- ja Etelä-Amerikassa sekä Euroopassa.

Nokia arvioi liikevaihtonsa kasvavan loka-marraskuussa noin 20 % kolmanteen vuosineljännekseen verrattuna. Nokia Mobile Phonesin ja Nokia Networksin liikevaihdon kasvun ennakoidaan olevan aiempien arvioiden tasolla.

Neljännen vuosineljänneksen osakekohtaisen tuloksen Nokia odottaa olevan aiemmin mainitun 0,18 - 0,20 euron vaihteluvälin ylärajalla tai jopa sen yli.

Nokia uskoo edelleen kasvattavansa merkittävästi markkinaosuuttaan matkapuhelimissa tämän neljänneksen aikana, mikä johtuu matkapuhelinten hintakilpailun tasaantumisesta, myyntikanavien varastotasojen normalisoitumisesta ja yhtiön ennätyksellisestä myyntivolyymista loka-marraskuussa.

Kuluvan vuosineljänneksen liikevaihtoa ovat tähän mennessä kasvattaneet merkittävästi Nokia 8310:n hyvin alkanut myynti sekä vahva matkapuhelinmyynti Yhdysvaltojen TDMA- ja CDMA-markkinoilla.

Nokian osakkeen kurssi lähti arvioiden julkistamisen jälkeen nousuun Helsingin pörssissä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat