Nokia putosi alimmilleen yli vuosikymmeneen

Nokian osake on pudonnut tänään Helsingin pörssissä alemmaksi kuin koskaan yli 11 vuoden aikana. Matkapuhelinjätin osake päätyi lopulta 6,61 euroon, missä oli laskua maanantain päätöksestä 2,8 prosenttia.

Syvimmillään kauppaa käytiin päivän aikana juuri 6,61 eurolla. Viimeksi Nokian kurssi oli alempana lokakuussa 1998.

Ennen kuluvaa kuuta Nokian kurssi oli kyntänyt alle 7 eurossa vain finanssikriisin jälkihöyryissä viime vuoden maaliskuussa. Korkeimmillaan vuosituhannen vaihteen teknologiakuplan aikana Nokian osake kävi 65 eurossa.

Nokian pörssiarvo on pienentynyt etenkin yhtiön vajaat kaksi viikkoa sitten antaman tulosvaroituksen jälkeen. Nokian seuraava osavuosikatsaus on 22. heinäkuuta.

Tänään tunnelmat olivat Helsingin pörssin melko hiljaisessa kaupankäynnissä muutoinkin synkät. OMXH-hintaindeksi putosi 2,9 prosenttia 6245 pisteeseen.

Koko vaihtokärki oli selvässä laskussa. Suurista metsäyhtiöistä Stora Enso (-3,8 %) ja UPM (-2,8 %) pakittivat selvästi. Päivän kovimpiin laskijoihin kuuluivat konevuokraaja Ramirent (-7,1 %), kaivosteknologiayhtiö Outotec (-6,5 %) sekä konepajayhtiö Metso (-6,5 %).

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat