Nokia: Ovi Kaupan suosio moninkertaistunut vuodessa

Nokian kertoo Ovi Kauppa -sovelluskauppansa suosion moninkertaistuneen vuodessa.

Nokian Ääni yritysblogissa kerrotaan, että palvelussa tehdään nyt jopa 5 miljoonaa latausta päivässä. Lisäksi 158 sovelluskehittäjää on ylittänyt miljoonan latauksen kokonaisrajan.

Ovi Kaupan koko on blogin mukaan lähes kahdeksankertaistunut vuodessa. Palvelussa on tällä hetkellä yli 40,000 sovellusta ja määrä kasvaa noin tuhannella sovelluksella joka viikko.

Ovi Kaupan viimeisimmän version tuominen Series 40 -laitteisiin on blogin mukaan kasvattanut latausten määrää yli 35 prosenttia kahden viime kuukauden aikana. Series 40 -laitteista tapahtuneiden latausten osuus on noin neljännes.

Analyytikko Josh Martin Strategy Analytics -tutkimusyhtiöstä kommentoi, että päivittäisten latausten määrä Nokian Ovi Kaupassa on kasvanut vuodessa miljoonasta latauksesta viiteen miljoonaan. Martinin mukaan vauhti vaikuttaisi vain kiihtyvän Series 40 -laitteiden ja uusien Symbian-laitteiden vanavedessä.

Lue myös:

    Uusimmat